EGMONT. Se olisi vääryys, jonka tekijäksi Fiilippi ei koskaan rupea, ja hulluus, jommoista min' en usko hänestä, enkä hänen neuvonantajistaan.
ORANIALAINEN. Vaan jos ne nyt olisivat vääriä sekä hulluja?
EGMONT. Ei, Oranialainen, se ei ole mahdollista. Ken uskaltaisi meihin väkivallan kättä puuttaa? — Koettaa meitä vangita, olisi kerrassaan hukka-yritys ja turha. Ei, he eivät uskalla hirmuvallan lippua niin korkealle kohottaa. Tuulenpuhti, joka tämän sanoman lennättäisi halki maan, puhaltaisi ponnettoman palon ilmituleen. Ja mihinkä he sitten pyrkisivät? Tuomita ja syyhyn langettaa kuningas ei yksin voi; vai tahtoisivatko he salamurhaajain lailla meidät kettää? — Sitä he eivät voi tahtoa. Hirmuiseen liittoon yhdessä silmänräpäyksessä yhdistyisi kansa. Viha ja ikuinen ero kaikesta Hispania-nimestä julistaisi silloin leimansa väen-väkisin.
ORANIALAINEN. Liekit riehuisivat silloin meidän hautojemme päällä, ja meidän vihollistemme veri vuotaisi turhaksi sovitusuhriksi. Ajatelkaamme, Egmont!
EGMONT. Vaan mitenkä se olisi mahdollista?
ORANIALAINEN. Alba on matkalla tänne.
EGMONT. Sitä min' en usko.
ORANIALAINEN. Minä tiedän sen.
EGMONT. Hallitsijatar ei sanonut tietävänsä siitä mitään.
ORANIALAINEN. Sitä varmemmin minä olen vakuutettu. Hallitsijatar jättää paikan hänelle. Hänen murhaaja-himonsa tunnen minä, ja sotajoukon tuopi hän tullessaan.