RAKENNUSMESTARI. Ja oikein varalta hyväntekijäisiä luvaten kehotetaan isiä, äitejä, lapsia, sukulaisia, ystäviä, palkollisia ilmoittamaan asian alkain asetetulle tuomio-istuimelle, mitä ikään sisinnä missäkin talossa tapahtuu.
JETTER. Lähtään kotia!
RAKENNUSMESTARI. Ja nöyrille on luvattu, että he eivät tule kärsimään mitään vahinkoa, ei hengen, kunnian eikä omaisuuden puolesta.
JETTER. Niin lempeätä! Oli se minusta kuitenkin kohta onnetonta, kun tuo herttua tuli kaupunkiin. Hamasta siitä päivin on tuntunut, niin kuin taivas olis' yltäänsä vetäynnyt mustaan huntuun, ja riippuisi niin matalana, että täytyisi kumartua, jos mieli päästä siihen päällään puukkaamatta.
RAKENNUSMESTARI. Vaan mitenkä sinua hänen sotamiehensä miellyttävät? Vielä vainen! Nämä on toinen laji äyrijäisiä, kuin joihin me ennestään olemme tottuneet.
JETTER. Uh! Oikein sydäntä kouristaa, kun näkee muutaman osaston mokomia samoilevan pitkin katuja. Suoria kuin seipään-nielijöitä — värvähtämätön katse, yks' askel koko lituisella liudalla! Ja näitä kun on vartiona seisomassa, ja menet jonkun ohitse, niin siinä hän jurottaa, kuin tahtoisi sinut katsoa ihan läpi ja puhki, ja näyttää niin karuksi karjenneelta äkäpuralta, että luulet joka nurkalla näkeväsi kuritusmestarin. Ei nämä minulle ollenkaan mieleen. Olivathan meidän sotilaamme kumminkin hauskaa väkeä. Ne hennoivat ottaa pikku vapaisuuksiakin, seista hajalla säärin, lakki toisella korvalla, elivät ja antoivat muidenkin elää. Mutta nää urokset ovat kuin koneita joiden sisässä asuu perkele.
RAKENNUSMESTARI. Jos tuommoinen ärjäisee: "Seis!" ja ojentaa, tokko luulet, että siinä seisotutaan, vai mitä?
JETTER. Minä paikalla olisin kuoleman oma.
RAKENNUSMESTARI. Lähtään pois kotiin!
JETTER. Siit' ei hyvä seuraa. Jää terveeksi!