VANSEN. O, varpusenpää! Miss' ei mitään tartu ongittelemalla onkeen, siinä tutkitaan otus pussiin. Kunniantunto tekee ihmisen varomattomaksi, pianpa uhkamieliseksi myös. Tällöin kysellään ensimmältä hyvin lievästi ja säysysti, ja vanki on ylpeä viattomuudestaan, joksika sitä nimittävät, puhuu kuin putkesta suoraan kaikki, minkä toinen ovelampi kieltäisi kieleltään. Sitten kutoo inkvisitori vastauksista uusia kysymyksiä ja tähtää juuri siihen kohti, missä kipenekään hiilahtaa ristiriitaa ilmi. Siinä kuraisee hän paulansa ja antaa sen tuhma-Jussin tallustaa sitä jälehmäänsä, että se tässä kohti on sanonut vähän liika paljon, tuossa kohti vähän liika vähän, tai että se on, Jumala ties mitenkä päähän pistäen, jättänyt jonkun niksin mainitsematta, ja hyvinkin vielä on tullut miten kuten hätäytyneeksi, — niin, kas, silloin sitä ollaan oikealla tolalla! Ja minä vakuutan teille sen, että tarkemmin ei etsiä nourostele kerjäläis-ämmä riepurättiä rikkoläjältä, kuin tuo moinen konnaseppä setvien vähänpätöisistä, vinoista ja vatvotuista, vääristä ja vanutetuista, arvatuista, tunnetuista, epuutetuista ilmiannoista ja suhteista, viimein sepustaa itsellensä ryysyrepaleisen variksenpelvon, voidakseen hirttää orpopirunsa, vähintäänkin in effigie. Ja tämä utra hirtehinen kiittäköön luojaansa, jos hän vielä itse voi nähdä itsensä riippumassa.
JETTER. Onpas sillä liukas kieli.
RAKENNUSMESTARI. Kärpästen kanssa tuo tuommoinen saattaa käydä päinsä.
Vaan ampijaiset he pilkkaavat teidän hämähäkin-verkkoanne.
VANSEN. Sitä myöten, mitä lajia hämähäkit ovat. Katsokaas, tuo pitkä herttua on hahmoltaan vaseti kuin umpilukki, ei niin kuin joku mahakas maukku, n'ei hetikään ole niin tihulaisia, vaan tuommoinen pitkäpiippa, laihankälppä — hapsinkakkijainen — jok' ei haaskasta saa täyttään ja vetää oikein hienoja kinosäikeitä, mut sen sitkeämpiä.
JETTER. Egmont on Kultaisen Taljan ritari. Ken uskaltaa häneen kättä puuttaa? Ainoastaan hänen vertaisensa voivat häntä tuomita, ainoastaan koko tähtikunta. Sinun ilkeä kielesi ja sinun paha omatuntosi heruttaa sinusta tuota suunantinetta.
VANSEN. Tahdonko minä siltä pahaa hänelle? Minulle se voi olla yhdentekevä. Hän on oivallinen herra. Pari mun hyvää ystävääni, jotka missä tahansa muualla olisi jo hirtetty, on hän kuvan selkäsaunalla päästänyt. — Menkää nyt, menkää! Sen minä itse teille neuvon. Tuolla tulee patrulli, näen mä. Nep' ei näytä minusta semmoisilta, että huolisivat niin sanomin juoda veljenmaljaa meidän kanssamme. Me varrotaan asian juoksua ja siivolla vaan tässä katsellaan päältä. Minull' on tuolla joku kakkonen orpanahempukoita, ja hyvä veikko kapakanisäntänä; jos ne noilta pääsevät makuun, eivätkä sitten kesyty, niin kyllä ne ovat paatuneita hornansusia!
Kulenburgin palatsi.
Herttua Alban asunto. Silva ja Gomez kohtaavat toisensa.
SILVA. Oletko sinä toimittanut herttuan käskyt?
GOMEZ. Tempuilleen. Kaikkein päivysvartioitten on säädetty saapua määrättyyn aikaan eri paikoille, jotka minä olen heille osviitannut. Ne siihen asti kävelevät ympäri kaupunkia, niin kuin tavallisesti, järjestystä pitämässä. Kellään ei ole mitään tietoa toisestaan. Itse kukin luulee yksistänsä itseään tämän käskyn koskevan, ja yhdessä silmänräpäyksessä saattaa sitten saartorintama olla ummessa ja kaikki palatsin ovet miehitettyinä. Tiedätkö sinä syyn, mistä tämä käsky koituu?