(Ferdinand tulee).
FERDINAND. Suokaa anteeksi, että minä keskeytän teidän keskustelunne!
Täss' on eräs kirje, johon tuoja pyytää heti vastuuta.
ALBA. Suvaitkaa minun katsoa, mitä se sisältä!
(Menee syrjään).
FERDINAND (Egmontille). Se on kaunis hevonen, jonka teidän palvelijanne ovat tänne tuoneet, teitä noutamaan.
EGMONT. Niin, ei se ole juuri kehnoimpia. Se on minulla jo ollut jonkun aikaa, minä aijon sen hukata. Jos se teitä miellyttää, niin ehkä kaupoilla sovimme.
FERDINAND. Hyvä, saamme nähdä.
(Alba vihjaa pojalleen. Tämä vetäytyy takaisin).
EGMONT. Hyvästi! Suokaa minun lähteä! Sillä minä, — jumaliste! — en tiedä mitä enää sanoisin.
ALBA. Onnellinen sattumus on sinut estänyt enemmän paljastamasta mielenlaatuasi. Varomattomasti auvot sinä sydämen-karsinoitasi ja syytät itseäsi paljon ankarammin, kuin vihamiehesikään voisi sitä tehdä.