Virka, tokko matkustamme,
Vaiko oomme kohdallamme?
Kaikki taitaa pyöriskellä,
Puut ja paadet irvistellä,
Virvaliekit ilkamoida,
Karttuneina karkeloida.
MEFISTOFELES.
Tartu liepeeseeni! Tältä
Kukkulalta melkeältä
Ihmesilmin nähnet julki,
Mitk' aarteet Mammon vuoreen sulki.
FAUST.
Mik outo välke alholoissa,
Kuin vaaleahko aamukoi!
Syvimmän kuilun pohjukoissa
Se virtaellen salamoi.
Tuoll' usvapylväs vuorta kiipii,
Savuista lieska leimuaa,
Taas piennä lankana se hiipii,
Tai lähteen lailla purskahtaa.
Tääll' laakson halki leimu hohtaa,
Tuhansin suonin luikertain,
Vaan missä vuoren-kolkka kohtaa,
Taas vuona juosten helmakkain.
Tääll' lähimailla säkenöitä
Kuin kulta-kylvö tupruilee,
Kas vuorta, juurta, ylängöitä
Yks' liekki-laine valkaisee.
MEFISTOFELES.
No, eikös Mammon juhlahan
Valaise oivin linnojansa?
Sen onneks' näit — vaan vaistoan,
Jo saapuu huima juhlakansa.
FAUST.
Kuink' ilman halki riehuu tuulispää,
Ja ankarasti lyö mun niskaa!
MEFISTOFELES.
Likistä vuoren seinämää,
Se muuten kuilun juopahan sun viskaa.
Sumu yön yhä tummentaa.
Kuules, kuin salo pauhajaa!
Pöllöt säikkynä sinkuu,
Oksat kirkuvi, vinkuu,
Rungot ryskäten paukkuu
Juuret niukuvi naukkuu!
Metsän pylvähät kaatuu,
Vehmas metsola maatuu.
Hirmuiseen sekasortoon
Kaikk' yletysten murtuu
Rotkoon, jonneka myrskyn
Viima jo ryntää,
Pirstoja kyntää.
Vaan läpi tyrskyn, hyrskyn
Ääniä vinkuu korkealla,
Läsnä, kaukana, matalalla.
Niin pitkin koko vuoren syrjää
Raivona loihtuvirsi tyrjää.
NOITA-AKKOJA (kuorottain).
Nyt noidat kulkevi Brokkihin,
Heit' aika parvia kertyykin.
Herr' Urian ylhääll' istahtaa.
On vihriä maa,
Kulo kellahtaa,
Näin retki se vierevi metsiä, soita —
Ja puskevi pukki, tu—ii noita.
ÄÄNI.
Kas, yksin Baubo harmaapää
Sian seljäss' tulla hytkyttää!