FAUST.
Älä haastele noista mennehistä!
Miks' surmailet sä mua?
MARGAREETA.
Ei, ei! mun luokseni jää!
Saan sulle haudat selvittää.
Jo huomenna varhain
Pidä huolta niistä! Suo
Äidille paikka parhain,
Ja viereen veljeni hauta luo!
Pane mie vähä syrjemmälle,
Älä sentään etähälle!
Pane pienoiseni
Mun oikealle rinnalleni!
Ei luonani saata
Muu kenkään maata.
Sun rinnallas kun ennen uinailin,
Se onneni korkein ol' ja suloisin;
Vaan niin en enää tuntea taida,
On, niinkuin täytyis mun sun luokses pakottaida,
Ikäänkuin työntäisit mua takaisin.
Ja sie se olet kuitenkin
Ja yhtä lempeä on sun katsantosi.
FAUST.
Mun tunnet, niin no joutuos!
MARGAREETA.
Ulosko?
FAUST.
Vapauteen!
MARGAREETA.
Jos siell' on hauta. Senpä yötä
Ja tyyntä unta vaitelen.
Täält' ikilepohon kuljen vaan —
En toisialle jalkaakaan.
Nyt lähdet, Henrik! Voi, jos pääsis myötä!
FAUST.
Sä pääset! Tahdo vaan! Ovi sulle aukes!
MARGAREETA.
En mennä saa: mun toivo aikaa raukes!
Mit' auttaa karku? Ne kumminkin mun vainuu.
Sen kurjat päivät on, joka kerjää,
Ja liioin jos omatunto herjää;
Niin kurja polkea mieron teitä,
Kun kuitenkaan en vältä heitä.
FAUST.
Mun luokseni jäät.
MARGAREETA.
Pian! sukkelaan!
Lastasi auttamaan!
Vuon vartta tie
Mene ylöspäin!
Yli silta vie
Salon helmahan,
Vasemmalle, aidan luo!
Virtaa vuo…
Ota kiinni tuo!
Se tahtoo nousta!
Se potkahtaa!
Auta! auta!