(Hyväilee häntä).
FAUST.
Ei riennä pois kuin liemu!
Joll'et riennä,
Kalliisti saamme maksaa.
MARGAREETA.
Vai etkö sä enää suudella jaksa?
Vähäksi aikaa minust' erkenit,
Ja suutelut jo unhotit!
Vaan miks' sun rinnallas mua vapisuttaa,
Vaikk' ennen, sun puhuessa katsellessa,
Elin enkeleiden autuudessa,
Olit suudelmin mua tukehuttaa?
Suutele mua!
Muuten suutelen sua!
(Syleilee häntä).
Voi! kuink' on kylmänä huules!
Kultani, kuules:
Mihin lempesi jäi?
Kuka multa sen vei?
(Kääntyy pois hänestä).
FAUST.
Tule pois! Älä pelkää, armahin!
Sua armastan tuhat kertaa kuumemmin,
Jos seuraat mua! sitä pyydän vaan.
MARGAREETA (kääntyy häneen).
Vaan samako oot? joko varma olla saan?
FAUST.
Minä oon. Tule myötä!
MARGAREETA.
Ja kahleet kirvotat,
Ja rintahas mua jälleen painallat.
Vaan kuink' et kartakaan sä tyttö parkaa?
Tietääkö kultasein, kenen kanss' hän karkaa?
FAUST.
Tule! Aamun tieltä jo väistyy yö.
MARGAREETA.
Ah, äitini kuolo mun on työ,
Ma lapseni upotin.
S' oli suotu mulle ja sullekin —
Niin sulle myös! Mutt' ootko se sie?
Kätes anna! Ei tämä unta lie.
Käsi kultas'! Huu! se on kosteinen!
Pyhi sormes! Sillä, mun arvellen,
Ne on verissään!
Oi Taivas! mit' olet tehnytkään?
Pian miekkas tuppeen pistä!
Minä pyydän sua!