TOINEN.
Mun sulho peiliss' näyttihen,
Sotaisna, myötään monta sotilasta;
Hänt' etsin, kaikkialle silmäten. —
Saa nähdä, tokko löydän häntä vasta.
SOTILAITA.
Tornit ja linnat
Korkea-pielet,
Ilkkuvat immet
Ylpeämielet
Soisimme voittaa!
Ryntäys uljas,
Palkk' ihanin.
Torvi kun soittaa,
Mieltä se hurmaa,
Riemua tieten,
Niin kuni surmaa.
Siinäpä myrsky,
Siin' elon tyrsky
Linnojen, impein
Heittyä täytyy.
Ryntäys uljas,
Palkk' ihanin!
Niin sotajoukko
Käy kotihin.
FAUST JA WAGNER.
FAUST.
Pois jäänsä virta ja lampi loi,
Kevähän sulo-silmän vilkkuessa,
Jo laakso toivoa vihannoi.
Talv'ukko, voimansa riutuessa,
Vain tunturin rotkoon piillä voi.
Sielt' inhaa riitoa jatkellen,
Viel' äissään lunta se laaksoon syytää,
Ja paikoin vehmaan verhoa hyytää;
Mutt' aurinko ei suo valkoisen
Nyt vallita: kukkain kirjavuutta
Se mielii, loistoa, eloisuutta.
Kun nurmen kukkia viel' ei näy —
Pyhävaatteissaan väki kukkina käy. —
Tään harjun huipull' istukaamme,
Täst' ihmisliikettä nähdä saamme.
Kas kaupungin portti aukenee,
Ja kansaa varjoist' aaltoelee.
Nyt kelpaa lämmössä lekuttaa
Ja viettää Kristuksen nousemaa,
Sill' itsekin väki tais nyt nousta!
Katujen, kujateiden ahdingosta,
Majan alhaisen sopist' usmaisista,
Käs'työn ja ammatin kahlehista,
Kivikattoin, päätyjen painon alta,
Yöst' arvoisain yläkirkkojen
Kaikk' ahtavi päivän paistehesen.
Kas vaan mikä riemu parvia valtaa
Se niitylle, viitahan virtaelee,
Joen kalvo jo aivan avaralta
Iloisia venhoja vilisee!
Ja lastistaan lähes painuksissa
Pois viime pursi jo luisuaa;
Vaan kaukaa vuorelta vilkahtaa
Taas toisia kirjo-vaattehissa.
Kylästä jo riemun melskeen kuulet:
Tää kansan taivas! — vai mitä luulet…?
Nyt suuri ja pien' on riemuillaan;
Tääll' ihmisn' olla miekin saan.
WAGNER.
Saatella herra tohtoria
Tuo mulle hyötyä ja kunniaa;
Enp' yksin viitsis täällä maleksia,
Kosk' kaikki raakuus mua ilvoittaa.
Tuo viulun vinge, keilain pauke, pauhu —
Se aina ollut on mun kauhu.
He telmivät, kuin heiss' ois Hornan liemu —
Ja tuolle nimet suodaan: laulu, riemu!!
TALONPOIKIA (niinipuun alla; tanssia ja laulua).
Ja paimen tanssiin koristiin
Vöin, kirjo-nutuin, seppelin,
Hän kaunis olla mieli;
Puun alla kansaa kiehui vaan,
Ja kaikki tanssi innoissaan.
Heleia, hei!
Ne tanssin tuuli vei,
Ja vinkui viulun kieli.
Hän parveen rientää, tungeiksen,
Ja sysää yhteen impehen —
Ei loukata hän mieli…
Vaan reima tyttö käännähtyi:
Et saa niin tuhma olla, hyi!
Heleia, hei!
Ne tanssin tuuli vei,
Ja vinkui viulun kieli!
Vaan hän vei neidon tanssimaan,
Lens' oikeaan ja vasempaan;
Ne tanssin pyörre nieli.
Ja poski hohti, poltti pää,
Ne helmatusten hengähtää.
Heleia, hei!
Taas tanssin tuul' ne vei!
Siit' eihän eukot kieli?!
Et tulla saa niin lähellen!
Noin pettyi moni neitonen
Ja sulho valat nieli! —
He salaa sentään suudellaan
Puun alta kauas kaikui vaan:
Heleia, hei!
Kuin tanssin tuuli vei!
Ja vinkui viulun kieli!