VANHA TALONPOIKA.
Se oikein teiltä, tohtor', on
Ett' tänään muistelette meitä,
Eik' oppi korkea estä teitä
Käymästä rahvaan joukkohon.
Siis parhaan maljan teille tarjoan
Oivinta juomaa kuohuvan;
Jot' ojentaissa toivotan:
Janonne juoma poistakoon,
Voimanne siitä varttukoon!
Elonne lanka karttukoon!
FAUST.
Virvoitusmaljaa maistellen,
Juon onneksenne, kiittäen.
(Kansaa keräytyy ylt' ympärille).
VANHA TALONPOKA.
Se aivan kaunist' olikin,
Ett' ilopäiväks' saavuitte;
Olittehan myös parahin
Apumme murhepäivinä.
Mont' on täss', rusko poskillaan,
Jonk' isänne on tempaissut
Pois kalman suusta, saatuaan
Tulisen taudin sammumaan.
Sairasten luona kävitten,
Jo silloin nuorna autellen
Ruumiita paljon kanneltiin,
Vaan taudin aina vältitten.
Kovia näitte; korkeimmalta
Sai aulis avun auttajalta.
KAIKKI.
Kokenut miesi eläköön!
Viel' ihmistuskaa kauan lientäköön!
FAUST.
Kiitelkäät ylhäist' auttajaa,
Jok' auttamaan meit' opettaa.
(Menee Wagnerin kanssa edemmäs).
WAGNER.
Kuin rintas riemuinnee, sä suuri mies,
Kun pilvihin noin ylistää sua kansa!
Ken moisen hyödyn lahjoistansa
Saa — hänt' ei paina huolten ies!
Sua kiitättääpi taatto pojillansa,
Kaikk' ympärilläs tunkee, utelee…
Ja tanssi taukoo, viulu vaikenee.
Sä käyt; ne seisoo rivittäin.
Kädessä lakki, paljain päin.
Vähältä vain ne lankee polvilleen,
Ikäänkuin näkisit ne venerabileen.
FAUST.
Viis askelt' ylös vielä, tuonne kivellen!
Levähtää saamme hiukan kangasalla.
Täss' usein yksin istuin, miettien;
Rukoillen kiusailime paastoomalla.
Ja täynnä uskoa toivollista
Kuroitin kättä kohti Taivahista
Ja luulin kyynelin, rukoilemalla
Läpyttäväni taivaan jumalaa
Jo poistamaan tuot' tautia tappavaa.
Nyt kansan kiitos ilkullen vaan soi.
Jos sydämmeeni voisit silmäellä,
Näkisit, ettei suurin voi
Ei poikaa eikä isää ylistellä.
Isäni kunnon mies ol' noita hamaroita, [mystikoita]
Ku selvitellä koetti uutteraan
Pyhiä luonnon piirilöitä,
Ja kaikellaista houri haaveissaan;
Myötänsä hartaat oppilaat,
Hän lieden usviss' öin ja päivin hääri
Ja yhteen keitti aineet riidakkaat,
Kuin reseptit sen tuhannetkin määri.
Silloinpa "rusko-leijon'", aimo ylkämiesi,
Nai sulo-kylvyss' "valko-liljasen",
Heti kumpaisenkin tuima liekki-liesi
Hääkammiosta ajoi toisehen.
Vaan lasin laitaa kulta-liekit nuoli,
Kun "kuninkaatar" siihen loihdittiin. —
Kas siinä rohdot! — sairahat ne kuoli…
Ken virkos — harvoin kyseltiin.
Näin vuorilla ja manterilla
Sen seitsemillä hornan-keitoksilla
pahemmin riehuimme kuin ruttotaut'.
Ma itse myrkyt juotin tuhansille;
Ne riutuivat — ja niiden murhaajille
Nyt kiitos soipi! Jumal' aut'!
WAGNER.
Mutt' älkää tuosta tuskitelko!
Miks' kelpo-miestä haittais pelko,
Kun huolin harjoittaa ja tunnollaan
Taidetta, minkä sai hän taatoltaan?
Jos nuorna isälles teit kunniaa,
Niin oppiaan sa imit intomiellä;
Jos miesnä tiedettäs koit laajentaa,
Niin poikas ehtinee viel' edemmäs sua tiellä.