FAUST (astuu sisään villakoiran kanssa).
Pois läksin maalta, kankahalta,
Jonk' yö jo peittää vaipallaan;
Mua pyhä sala-kammo valtaa,
Jalompi henk' on valveillaan.
Nyt halut huimat uinahtavi,
Ja päivän hyrsky hiljenee,
Vaan ihmislempi rinnassani
Ja taivaan armo elelee.
Oo hiljaa, koir', älä sinne tänne juokse!
Mit' ukselt' aihelet?
Tule nukkumaan sä lieden luokse!
Tuon sulle patjat, pielukset.
Mua kangastiellä huvitit äsken
Hypellen, leikkiä laskien;
Sen vuoks' sun vieraaks' luokseni käsken,
Mutt' ollos siivo, hiljainen!
Kun pikku-sulosuojassani
Taas lamppu loistaa herttainen,
Valaisee usko poveani,
Parempi "minuus" ilmaiksen.
Taas järjen soihtu alkaa palaa,
Ja toivo kukkii suloinen,
Vesille elon sielu halaa,
Ah! elon lähdesuonillen.
Älä morise, koir'! Ei säveleen,
Mi sielussain sulo-rauhaa loi,
Tääll' elukan ääni yhteen soi.
Se tuttua on, ett' ihminen,
Mit' ei hän tajua, ilveilee,
Kaunista ja hyvää soimaa, laittaa,
Joist' usein hälle onkin haittaa.
Vai koiraki tuolle ärisee!
Mutt' ah! sen tunnen — rinnastain ei valu
Nyt rauhaa, vaikk' ois siihen harras halu.
Oi miks niin valeen lähde kuivauu,
Ja janohon taas raukka surkastuu?
Sen koitellut oon ehtimiseen.
Vajasta tuost' on sentään hyötymystä:
Alamme ikävöidä ilmestystä,
Ja sielu kääntyy taivaalliseen.
Ja kirkkahinna valo tää
Uus'-testamentiss' välkähtää.
Sen alkusanat lukea ma mielin,
Ja hartahilla sydämin
Tuon pyhän kirjan, kallihin
Julaista kerran armain äidin-kielin.
(Hän aukaisee nioksen ja alottaa.)
"Alussa oli sana" tässä sanotaan.
Jo tartun täss', ei kynä juoksekaan!
Vai sanaako niin ylentää mä voisin?
Ei! tuo on käännettävä toisin.
Jos hengen äänen oikein oivallan,
"Alussa järki ol'" ma kirjoitan.
Tok' ällös hädi, — tuumaella
Mun täytyy, muutoin saatan liioitella!
Vai järjestäkö kaikki alkaa vois?
Ei! — "Alussa voima oli" paremp' ois.
Mut tuskin tuon saa kynä valmihiksi,
Jo epäilen, ei käy — en tiedä, miksi!
Henk' auta! — Selkii epäilyksen yö,
Ja tyynnä piirrän: "aluss' oli työ."
Jos mielit pysyä paikoillas,
Niin heitä kohta ulvontas!
Oo haukkumatta, halli!
Noin virmapäät' en herraa salli
Ma luonani vierailemaan.
Jomp' kumpi vaan
Ulos astukaan!
Vasten mieltäni vieraan karkoitan;
Olet valloillas, oven aukoan.
Vaan tuossapa katsomista!
Se ei ole luonnollista…
Oi, tokko silmäni pettelee?
Kuink' koirani kasvaa, korkenee!
Se hirmuna nousi seisomaan,
Ei siin' oo koiran haamuakaan.
Ma toinko kotia aavehen,
Kuin Niilivarsa hirmuisen,
Tulisilmin hirmuhampahin?
Sun tunnen, hiisi helvetin!
Vaan moista Hornan tenavaa
"Salomonin avain" avittaa.
HENKIÄ (porraskäytävästä).
Yks' ansahan joutui tuolla!
Älä seuraa vaan, pysy tällä puolla!
Kuten raudoissa repo,
Voit, hornan hepo.
Vaan vartokaat!
Henkilauma, riehu,
Ylös alas liehu,
Niin hänet irti saat.
Häntä, jos voimme,
Auttaa me koemme,
Sillä meille juuri
Hän ratto ol' suuri.