FAUST.
Siis ensin hirmua manaa
Nämä "Neljän sanaa":
Salamanderi hiilly,
Undiina liukee,
Sylfiidi riukee,
Kyöpeli piilly!
Ken niit' ei tunne,
Elementtejä, kunne
Ne vaikuttaa,
Min ne toimeen saa,
Hän turhaan koittaa
Henkiä voittaa.
Valu valkian sauhuun,
Salamander!
Huku aaltojen pauhuun,
Undiina!
Pala noidan-nuolena aina,
Sylfe!
Älä, Inkubus, paina!
Koti-apua tuo!
Tule esiin, loppu suo!
Ei yhtään noista
Peto oo, — se on toista.
Se tyynnä loikovi, irvistäen:
Ei pysty loitsuni — sen ma näen.
Väkevämpää kuule,
Jot' en kestäväs luule:
Jos helvetin hauta
Sun siitti, nauta,
Niin merkkiä katso,
Jonk' eestä väistyy
Ne mustat sarjat!
Jo se tuimistuu, jo sen nousee harjat.
Sano, häijy konna,
Voitko pelvotonna
Nähdä iki-uutta
Pyhää salaisuutta
Läpi taivaan hohtavaa,
Salaveisten vainoomaa?
Kiristeltynä uunin taa
Se norsuks' kohoaa;
Se täyttää nyt koko kammion,
Ja miltei usvana haivu.
Älä, hirviö, nouse kattohon!
Vaan mestarin jalkoihin sä vaivu!
Näät, en minä turhaan uhkaa.
Pyhä lieska polttavi — koht' oot tuhkaa!
Pian leimahtaa
Kolmikertaista valkiaa!
Varo vain
Väkevintä mun voimistain!
(Samassa usva hälvenee, ja Mefistofeles, puettuna vaeltavan
skolastikon tapaan, syöksähtää esiin uunin takaa.)
MEFISTOFELES.
No suotta riehutten! Mill' auttaa voisin herraa?
FAUST.
Vai tuoko koirast' irti lähti!
Skolasti kulkijain! No entäs sukkelaa!