MARGAREETA FAUSTIN KÄSIVARREN NOJASSA.
MARTTA MEFISTOFELEEN KERA.
(He vaeltavat edes takasin).
MARGAREETA.
Minua säästelette vaan; oon hämillän',
Kun herra näin mun puoleen' alennaikse.
Niin siivo matkamieskin hyvänään
Pitänee, mitä maalla hälle tarjoaikse.
Noin viisaan miehen eess' oon aivan arka:
Hänt' ei voi huvittaa mun juttu parka.
FAUST.
Sananen sulta, silmäys vaan
Enemmin miellyttää kuin viisaus maailman.
(Suutelee hänen kättään).
MARGAREETA.
Voi liian hyvä ootte! Kuinka suutelette
Niin rumaa kättä karkeaa?
On täytynyt niin paljo askartaa;
Kuink' äit' on tarkka, tuskin arvannette.
(Käyvät ohitse).
MARTTA.
Ja herra matkustaa siis alinomaa?
MEFISTOFELES.
Niin, velvoitus ja virka vaatii pois,
Vaikk' usein paikoin hauska jäädä ois;
Vaan viipymään meill' ei oo lomaa.
MARTTA.
No, nuoren viel' on ehkä rattoisaa
Noin haihatella maita vapahasti.
Mutt' aika paha vihdoin saavuttaa —
Ja vanhan poian eipä liene ihanaa
Noin yksin laahustella hautaan asti.
MEFISTOFELES.
Kauhulla kaukaa nään sen kohtalon.