MARGAREETA.
Minuhun se mielistyi, mun hoidellessa.
Ei isä elänyt sen syntyessä,
Ja eipä äidist' toivon hiukkaakaan;
Niin heikkona hän sairasteli,
Ja vasta hiljoitellen tointueli.
Tuoss' ei nyt ollut tuumimista,
Ett' eläis raasu äidin rintasista.
Niin yksin mie hänt' elätin
Vedellä, maidoin; näin hänet omistin.
Mun helmassain se pyristeli,
Suloisna kasvoi, naureskeli.
FAUST.
Ja varmaan tunsit onnea puhtahinta?
MARGAREETA.
Kyll' usein myöskin huolta painavinta.
Vuoteeni luona kehto pienoisen
Ol' öisin. Tuskin sai se säpsähdellä,
Sävähdin kohta valveillen;
Sain lasta milloin juottaa, milloin vyyhdytellä
Viereeni, milloin taas, sen itkustellen,
Sain nousta, heiluttaa sitä tansiskellen.
Pesupunkall' aikaisin taas seistä,
Tai keittää ruokaa, käyttää kyökkiveistä,
Torilta sitte ostamaan,
Sama leikki huomenna uudestaan —
Se ain' ei tunnu rattoisalta;
Vaan lepo ja ruoka maistuu sitä paremmalta.
(Menevät ohi).
MARTTA.
Nais-rukka täss' on hämillänsä aivan,
Ei vanhaa poikaa voi hän parantaa.
MEFISTOFELES.
Ah, nähkööt teidän kaltaisenne vaivan
Ja näyttäkööt vaan tietä parempaa!
MARTTA.
Vai ette viel' oo ketään armastellut?
Ja eikö sydän teissä leimahdellut?
MEFISTOFELES.
Niin lausutaan: oma pirtti, oma impi
On kultaa, helmilöitä kallihimpi.
MARTTA.
Ei … ettekös oo mitään kaivanneet?
MEFISTOFELES.
Mua siivost' ain' on kaikki kohdelleet.