MEFISTOFELES.
Ja munpa niinkuin kiima-kissa hiukee,
Jok' ylös tikkapuita kiipii
Ja harjaa myöten hiljaa hiipii.
Niin hurskas mull' on mieli silloin:
Näpistys viettelee tai kiima illoin.
Näin Valpor'yö jo kummittaa
Iloineen koko ruumiissani;
Yl'huomenna se meille palajaa,
Silloinkos tiedän, miks' oon valveillani!
FAUST.
Vaan aarre tuolla, mistä väikkyy liemu,
Kohooko vaan se ylemmäs?
MEFISTOFELES.
Koht' itse sulla on se riemu,
Ett' aarni-arkun nostat käsilläs.
Vilkaisin sinne: ihanoita
Se täynn' on kulta-kolikoita.
FAUST.
Ei sormust' oo tai jotakin,
Min kaunisteeksi kultani saisi?
MEFISTOFELES.
No näinhän jotain: koristin
Tai helmivyö se olla taisi.
FAUST.
Sep' oivaa! oisin pahoillani,
Jos lahjatonna saisin kullan luo.
MEFISTOFELES.
Päinvastoin oisin riemuissani,
Kun lahjatikkin nauttia hän suo. —
Vaan nyt kun kiiltää tähdet taivahan,
Sois taidelaulu ihanasti;
Moraalisenpa laulun lasketan,
Lumoaksein neittä varmemmasti.
(Laulaa kitaran mukasoitolla).
Hoi, Katri, oi
Miks' aamukoi
Sun tänne toi
Nyt kultas kynnyksellen?
Hän neiden vie
Sisähän, vaan sie
Et neinnä lie,
Kun ulos pääset jällen!
Oo varoillas!
Työ tehty — kas
Het' onnelas
Ja riemus — hyvää yötä!
On kalliit nuo:
Älä varkaan suo
Sun päästä luo,
Paits' jos on sormus myötä!
VALENTIINI (astuu esille).
Kukerra nyt, sun perkeles,
Sä hiirestäjä, rietas riekka!
Nyt helvettiin sun soittimes,
Ja samaa tietä soittoniekka!