Kuka auttoi minua titaanien ylimieltä vastaan? Ken pelasti minut kuolosta, ken orjuudesta? Etkö itse kaikki tehnyt, pyhästi hehkuva sydän? Sinä, joka nuorena ja viatonna hehkuit, petettynä, kiitosta nukkujalle ylhäällä tuolla.
Sinua kunnioittaa? Miksi? Oletko keventänyt koskaan raskautetun tuskia? Oletko koskaan kuivannut ahdistetun kyyneliä? Eikö ole minua mieheksi takonut kaikkivoipa aika ja ikuinen kohtalo, minun herrani ja sinun?
Luuletko ehkä, että ma elämää vihaisin, erämaahan pakenisin, kun eivät kaikki unelmat kypsyneet? Tässä istun, teen ihmisiä kuvani mukaan, suvun kaltaiseni kärsimään, itkemään nauttimaan, iloitsemaan, suvun, joka ei sinua kunnioita, suvun kuin minä!
RESENSENTTI.
Mies mull' oli vieraana muuankin. Oli sopumme mitä parahin: näki pöydässä ruokani tavallisen ja söi sitä vatsan-täydellisen, ja jälkiruokahan tultuaan söi senkin suuhunsa makeaan.
Niin lankes paulaan Pirun ja Pahan, rupes ruokiani moittimahan: »Ei sako soppaa haitannut, oli paisti hiukan palanut —» Pyhä sakramentti! Ulos mies, se koira! Hän on resensentti.
MUHAMMEDIN LAULU.
Vuorilähde nähkää, kirkassilmäinen kuin tähti! Pilvien takana ruokkivat hänen nuoruuttansa hyvät henget pensaisissa rotkoissa.
Täynnä nuorta voimaa tanssii se pilvistä marmoripaasille, hypähdellen kohti taivahan sineä.
Vuorisolissa heittelee se kirjavia kiviä, tempaa käskijävoimalla sisarlähteet mukaansa.