Niin kulki he aamuin ja illoin ja tyrkkivät toisiaan, meni piru minuun silloin ja ma puhkesin puhumaan: »Ulos narrit, joka houkko!» Kovin oli he äkeissään, vaan lähtivät, koko joukko, vieden vehkeensä mennessään.
Otin tuosta ma opikseni, pidän vahtia ovellain. Jos ken kääntyy portilleni, ma huudan: »Käy eellehen vain! Olet narri, en narreja siedä!» Hän minulle virnistää: »Sinä senkin! Huutia tiedä! Mikä niin sua pöyhistää? Me kuljemme toreja, teitä, me yhdessä iloitaan ja harvoin kenkään meitä on moittinut milloinkaan. Älä nimittele sa meitä!»
Niin harmini päättymään sain: oven ohi he joskin kulkee, eivät enää mun tuvassain.
ESIKUVA.
Jos alan ma kärsimättömäks tulla,
Maa-äidissä esikuva on mulla.
Se saa kääntyä, kiertyä päivittäin
ja vuodesta vuoteen se kulkee näin.
Mikä muu minun osani olisikaan?
Minä Rouva Äitiä seurata saan.
TUNNUSTUS.
Mitä on vaikea salata? Tulta. Päivin savu sen paljastaa, öisin lieskan hehkuva kulta. Salata myöskin on vaikeaa lempeä: hiljaa kyteissäkin syttyä saattaa se silmihin. Runo sentään salata vaikein on, sit' ei kätketä vakan peittohon.
Jos sen laulaja laulaa täysin rinnoin, koko olentonsa se täyttää innoin. Jos hän sirosti kirjoittain sen laatii, koko maailman kiitosta sille hän vaatii, hän sen melulla seurasta seuraan vie, jos se kiusaks taikka huviksi lie.
HARRAS HUOKAUS.
Ah, paljon säästyisi meiltä, moni välttyisi harhateiltä, tekis onnekkaammaks se olomme maisen ja pienemmät pettymyksemme ois — jos sais viinin pois ja kyynelet naisen.