V. A. K.
Yö.
Armahani luota lähtein, samoelen hiljalleen, kuljen välkkehessä tähtein läpi metsän nukkuneen. Luna nousee, valtavasti tammilehdot kirkastaa. Koivut sille hartahasti pyhän savun suitsuttaa.
Varjot värjyy kuutamossa, sydän vavahtaen lyö, kulkee kuiske viidakossa. Mikä onnentäysi yö! Riemu! Autuus! Taivas sulle suon ma öitäs tuhannen, jos mun armahani mulle antais yön vain ainoisen.
(1767).
ONNI.
Niin useasti unissasi mun nähnyt olet rinnallasi sa käyvän luokse alttarin. Niin useasti valvehilla, Annette, sun suusi suudelmilla ma peittänyt oon varkahin.
Pois katos onnen hetket varhain, pois autuutemme aika parhain, pois vien virtaan elämän. Mit' auttaa nautinto mua voikaan? Kuin vinhaan ohi karkeloikaan pois hetket onnen pienimmän!
LAULUILLENI.
Te laulut, viekööt teidät tuulet ja aallot unhon merehen! Ei teitä toista tytön huulet, ei poika aikaan keväimen.