YRJÖ. Lähettäisiinkö me sittenkin ratsastamaan?
GÖTZ. Soisi Jumala, ett'ei löytysi yhtään rauhatonta päätä koko Saksanmaassa! Olisi meillä ilmankin tekemistä kyllä. Me kitkisimme vuoret puhtaaks' susista, me toisimme metsästä tuolle rauhallisesti maata kyntävälle naapurillemme paistin, ja sen vuoksi söisimme soppaa hänen kansaansa. Jos ei olisi siinä kyllä, niin me yhdessä veljeimme kanssa, kuin Kerubimit välkkyvine miekkoineen, liutautuisimme valtakunnan rajojen eteen, noita susia, Turkkilaisia vastaan, ja noita kettuja, Franskalaisia vastaan, sekä sen tien varjelisimme meidän kalliin Keisarimme tuiki vaarassa olevia maita ynnä valtakunnan rauhaa. Sehän se olisi elämää, Yrjö, jos hennotaan panna henkensä ja verensä yhteisen hyvän puolesta! (Yrjö kavahtaa ylös). Mihinkä sinä?
YRJÖ. Ah, unhotin, että me ollaan piiritettyjä — ja meidät on Keisari piirittänyt — ja päästäksemme hengissä, me pannaan alttiiksi henkemme.
GÖTZ. Ole hyvällä tuulella!
LERSE (tulee). Vapaus! Vapaus! Ne ovat kehnoja ihmisiä, epattoja, epäileväisiä aasia. Te saatte lähteä ulos aseinenne, hevosinenne ja varus-asuinenne. Ruokavarat teidän tulee jättää jälkeenne.
GÖTZ. He eivät mitään hammas-kipua niistä pureksine itselleen.
* * * * *
Linnapiha.
YRJÖ (tallissa laulaa).
Sai poika kiini lintusen,
Hm! Hm!
Ja häkkiin nauroi pienosen,
Hm! Hm!
Niin! Niin!
Hm! Hm!