WEISLINGEN. Maria, juokse häntä katsomaan. Hän on epätoivon houreissa. (Maria rientää ulos). Myrkkyä omalta vaimoltani! Voi! Voi! Minä jo tunnen. Piina ja kuolema!
MARIA (toisesta huoneesta). Apua! Apua!
WEISLINGEN (yrittää nousta). Jumala, enkö minä jaksa!
MARIA (tulee). Hän on poissa. Salin akkunasta syöksyi hän raivoksissa
Mainin uomaan.
WEISLINGEN. Hyvä on hänelle! Sinun veljelläsi ei ole mitään vaaraa. Ne muut komisariukset, etenkin Seckendorf, ovat hänen ystäviänsä. He suovat heti ritarillisen vankeuden hänelle, hänen sanaansa luottaen. Hyvästi, Maria ja mene!
MARIA. Minä jäisin sinun luoksesi, sä hyljätty raukka!
WEISLINGEN. Kyllä raukka ja hyljätty! Sinä olet hirmuinen kostaja,
Jumala! — Minun vaimoni —
MARIA. Heitä pois nuo ajatukset. Käännä sydämesi Armahtajan puoleen.
WEISLINGEN. Mene, rakas sielu, anna minun jäädä omaan kurjuuteeni. — Kauhistavaa! Myös sinun läsnä-olosi, Maria, tää viimeinen lohtu, on tuskaa.
MARIA (itsekseen). Vahvista minua, o Jumala! Minun sieluni sortuu hänen sielunsa kanssa.