WEISLINGEN. Voi! Voi! Myrkkyä omalta vaimoltani! — Minun Frans'ini tuon iljetyksen viettelemä! Kuinka se vartoo kuulokorvana airutta, joka saattaisi sanoman: Hän on kuollut! Ja sinä, Maria! Maria! Miksi sinä olet tullut jokaista minun nukkuvaa synti-muistoani herättämään! Jätä minut, että minä kuolisin pois!
MARIA. Anna minun jäädä! Sinä olet yksin. Ajattele, että minä olen sinulla sairaan-hoitajana. Unhota kaikki! Suokoon Jumala niin kaikki sinulle anteeksi, kuin minä sinulle suon kaikki tyynni anteeksi!
WEISLINGEN. Sinä, sielu, täysi rakkautta, rukoile minun puolestani, minun puolestani! Minun oma sydämeni on teljessä.
MARIA. Hän tulee armahtamaan sinua. — Sinä olet voipunut.
WEISLINGEN. Minä kuolen, kuolen, ja en voi kuolla tyhjään — rauveten.
Ja tässä kauheassa elämän ja kuoleman kamppauksessa on helvetin-tuskat.
MARIA. Armahtaja, armahda häntä! Vaan yksi ainoa säde sinun rakkauttasi suo hänen sydämeensä, että se avautuisi lohdutukselle, ja hänen henkensä saisi viedä toivon, elämäntoivon myötänsä kuoloon!
* * * * *
Synkkä, ahdas holvi.
SALAISEN TUOMIO-ISTUIMEN JÄSENIÄ. (Kaikki naamaroituja).
VANHIN. Salaisen tuomio-istuimen[83] tuomarit, vannokaa köyden ja kalvan uhalla, että olette vilpittömät, että tuomitsette hengenrikos-asiassa, rankaisette hengenrikos-asiassa, ikään kuin Jumala! Onko teidän sydämenne puhtaat ja teidän kätenne, niin nostakaa kätenne ylös, huutakaa kirousta ja tuhoa pahantekijäin päälle: Kirous! Tuho!