KAARLE. Ja lankes' äitinsä kaulaan, teivi ja itki ilosta.
MARIA. Silloin äiti huusi: kuinka minun on! ja oli — no, Kaarle!
KAARLE. Ja oli — ja oli —
MARIA. Nytpä sinä et olekaan tarkkaavainen! — ja oli terve. Ja poika paransi kuninkaita ja keisareita, sekä tuli niin rikkaaksi, että hän voi rakentaa suuren luostarin.
ELISABETH. En voi käsittää, missä mieheni viipyy. Jo viisi vuorokautta ollut poissa, ja hän toivoi, että hän niin pian saa suorittaneeksi sen yrityksensä.
MARIA. Siitä olen minä jo kauvan ollut tuskassa. Jos minulla olisi mies, joka noin yhtenään antautuisi vaarallisiin puuhiin, niin minä kuolisin jo ensimäisenä vuonna.
ELISABETH. Minä kiitän Jumalaa siitä, että hän minut on kyhännyt taneammasta aineesta.
KAARLE. Vaan miks' isän täytyy lähteä ratsastamaan, jos siellä on niin vaara tarjona?
MARIA. Se on hänen oma hyvä tahtonsa niin.
ELISABETH. Kyllä hänen täytyy, rakas Kaarle!