KAARLE. Miksi?
ELISABETH. Etkös muista, kun hän viimeksi kävi ratsastamassa, mitenkä hän sieltä sinulle toi vehnäs-tuomiset?
KAARLE. Tuokos hän nytkin?
ELISABETH. Niin minä luulen. Näepäs, silloin oli eräs räätäli Stuttgart'ista, mainio joutsimies, joka oli Köln'in kilpa-ammunnassa voittanut parhaan palkinnon.
KAARLE. Kuinka paljon?
ELISABETH. Sata taaleria. Mut sitten eivät ruvenneetkaan räätälille maksamaan niitä rahoja.
MARIA. Eikö tuo ollut ruma teko niiltä, Kaarle?
KAARLE. Rumia ihmisiä?
ELISABETH. Niin se räätäli tuli isäsi luo ja päästäkseen rahainsa perille, pyysi auttamaan. Ja silloin hän lähti ratsastamaan ja otti Kölniläisistä parisen kauppamiestä kiini ja kiusasi niitä niin kauvan, kunnes he antoivat pois sen rahasumman. Etkö sinäkin oisi lähtenyt ratsastamaan?
KAARLE. En! siellä täytyy ajaa sankan, sankan metsän läpi, joss' on mustilaisia ynnä noita-akkoja.