GÖTZ. WEISLINGEN. RATSUMIEHIÄ.
GÖTZ (panee kypäränsä ja miekkansa pöydälle). Avatkaa mun haarniskani ja antakaa mulle jakku! Pikku mukavuus tehnee mulle hyvää. Veli Martti, oikein sinä sanoit — Te olette pitänyt meitä vireissä, Weislingen.
WEISLINGEN (mitään vastaamatta astuksii edes taas).
GÖTZ. Olkaa hyvällä tuulella! Tulkaa, riisukaa asunne! Missä teidän vaatteenne on? Minä toivon, ett'ei mitään ole hukkautunut. (Muutamalle huovilleen). Kysykää hänen palvelijoiltaan ja avatkaa taakka ja katsokaa, ett'ei siitä mitään mene hukkaan! Minä voisin vaikka lainata teille omistanikin.
WEISLINGEN. Antakaa minun olla näin, kaikki tyyni on yhdentekevää.
GÖTZ. Voisin teille antaa kelpo siistin ja siron puvun; tosin se on vaan aivinainen. Minulle se on käynyt liika ahtaaksi. Se päällä minä olin armollisen herran, Pfalz-kreivin[11] häissä, juuri sillä erää, kun teidän piispanne kävi niin myrkylliseksi minua vastaan. Kaksi viikkoa sitä ennen olin minä häneltä pari laivaa nujertanut Main-joella. Ja minä astun Frans von Sickingenin kanssa Heidelbergissa Hirvi-ravintolan portaita ylös. Ennen kuin päästään vallan ylös, on joku välikannas ynnä rautainen pikku nojake sen ympärillä; siinä seisoi piispa ja antoi Frans'ille kättä, joka meni siitä ohi, ja pistipä minulle myös, joka tulin juuri perästä. Minä sydämessäni nauroin, ja menin siitä Hanau'n maakreivin luo, joka oli mulle hyvin suosiollinen herra, sekä sanoin: Piispa antoi minulle kättä, vaan minä lyön vetoa, ett'ei hän minua tuntenutkaan. Tämän kuuli piispa, sillä minä tahallani puhuin kovasti, ja tuli uhkamielisenä meidän luoksemme ja sanoi: Hyvä, ainoasti kun minä en teitä tuntenut, ojensin minä teille käteni. Siihen minä vastasin: Herra, minä hyvästi huomasin, että te ette tuntenutkaan minua, ja tässä te saatte kätenne takaisin. Silloin pikku mieheltä tulehtui kaula vihasta punottamaan kuin keitetty äyriäinen, ja hän juoksi vierus-huoneeseen, Pfalz-kreivi Ludvigille ja Nassau'n ruhtinaalle valittamaan sitä ilkkua. Ja se on usein jälestäpäin meitä hauskuttanut.
WEISLINGEN. Minä soisin, että te jättäisitte minut yksin olemaan.
GÖTZ. Mitenkä niin? Minä pyydän teitä, olkaa iloissanne! Tehän olette minun hallussani, ja valtaani min' en käytä väärin.
WEISLINGEN. Siitä minä en ole hätäillytkään. Se on teidän ritarinvelvollisuutenne.
GÖTZ. Ja te hyvin tiedätte, että se velvollisuus on minulle pyhä.