GÖTZ. Tervehdi häntä! Pyydä, että hän oisi iloissaan!
KAARLE. He', mies, tässä kättä! Olepas iloissasi, ruoka on pian valmis!
WEISLINGEN (nostaa poikaa ylös pitkäksi ja suutelee). Onnellinen lapsi, joka ei tunne mitään pahaa, muuta kuin minkä soppa viipyy liika pitkään. Suokoon Jumala teille paljon iloa pojastanne, Berlichingen!
GÖTZ. Missä on paljon valoa, siinä on varjo sitä sankempi — kuitenkin, olisi minulle tervetullut sen toivotuksen täyttö. Meidän pitää käväistä katsomassa, mitenkä siellä jaksetaan. (He lähtevät).
WEISLINGEN. Oi että minä heräjäisin, ja että kaikki olisi kokonaan unta! Berlichingenin hallussa! sen josta minä töin tuskin olin irtautunut, jonka muistoa minä koetin karttaa kuin tulta, — sen hallussa, jonka minä toivoin lopulta voittavani vallan! Ja hän — se vanha, hurskas-sydäminen Götz! Pyhä jumala, kuinka, oi, kuinka tämä kaikki on päättyvä? Uudestaan tuotuna, Adelbert, sinä, tähän saliin, jossa me poikasina kisata tepastettiin — kun sinä rakastit häntä, hänessä riipuit kuin omassa sielussasi! Ken voi lähestyä häntä ja vihata? Ah, minä olen täällä niin tyhjän mitätön! Onnelliset ajat, te olette olleet ja menneet, kun vielä se vanha Berlichingen istui täällä kamiinin ääressä, kun me hänen ympärillänsä ilakoitiin keskenämme ja rakastettiin toinen toistamme, kuin enkelit. Kuinka tuskissaan nyt mahtaa olla piispa ja kaikki minun ystäväni! Minä tiedän, että koko maa ottaa osaa minun kovan-onnen kohtaukseeni. Mitä siitä! Voivatko he minulle antaa, mitä minä koetan tavoittaa?[12]
GÖTZ (tuopi putelin viiniä ynnä pikareita). Kunnes ruoka valmistuu, ryypätään yhdessä joku sarkka. Tulkaa nyt tänne istumaan ja olkaa kuin kotonanne! Ajatelkaa, että te nyt vielä kerran olette Götz'in luona. Emme ole hyvään aikaan istuneet yksissä, emme hyvään aikaan yhdestä puolin lasia kallistaneet. (Tarjoo). Kilai! Iloisen sydämen malja!
WEISLINGEN. Ne ajat ovat olleet ja menneet.
GÖTZ. Jumala paratkoon! Tosin hauskempia päiviä kuin joita nautimme Raja-kreivin hovissa emme enää saa viettää, kun me vielä nukuttiin yhdessä ja kahden kesken vaellettiin siellä ja täällä. Minä ilolla muistelen omaa nuoruuttani. Juohtuuko enää mieleenne, kuinka minä närkästytin sitä puolalaista, jonka kiiltovoideltuja ja kutrikiharoituja hivuksia minä vahingossa tulin hihallani sotkeneeksi?
WEISLINGEN. Se tapahtui pöydässä, ja hän tavoitti teitä veitsellä.
GÖTZ. Jonka minä koreasti löin pois sillä erää, ja paikalla te olitte hänen kumppaniensa korvuksissa. Me pysyttiin aina vilpittömästi yhdestä puolin, niin kuin urhoolliset ja kunniantuntoiset pojat, ja niiksi meidät tunnusti jokainen. (Kaataa lasiin ja tarjoo). Kastor ja Polluks![13] Se teki minun sydämelleni aina niin hyvää, kun meitä Raja-kreivi min nimitti.