Historiallisen totuuden arvosta näytelmissä on lausuttu pianpa vastakkaisia mielipiteitä. Mitä "Götz'iin" tulee, on sen historiallisestakin puolesta kirjoitettu niin paljon, että nyt tässä, mikä vaan aikoo värjöttää sattumoisin pisteltynä viittana uudekseltaan lukevalle suomalaiselle, seikkaperäistä esitystä ei voi tulla kysymykseenkään. Sen verran olkoon vaan viitattu toiselta puolen, että nimenomaan juuri "Götz'in" historiallinen totuus on todistettukin ja että tuo "totuus" antaa tälle näytelmälle erityisen arvon. Ja vielä enemmän: jos Göthen tiedossa ja käytettävissä olisi ollut se asiakirjain paljous, millä nyt voidaan tätä näytelmää ikäänkuin oikeaksi leimata, niin olisi hän, niihin nähden, saanut kuvata vielä rohkeammin ja luottaa Götz'in "elämäkertaan". Nimittäin oikeusjuttu, josta nuo asiakirjat ovat tallella, oli nostettu Götz'iä vastaan, kun häntä syytettiin muka oman etunsa vuoksi johtaneen talonpoikia tuossa kauheassa Saksan talonpoikais-kapinassa v. 1525. Paljon olisi runoilija varmaan kostunut noista erinomaisista asiakirjoista. (Kats. esim. Rede — — am 22 November 1849 von Dr. Heinr. Zoepfl — Ueber den Prozess von Kurmainz gegen Götz von Berlichingen wegen Beschädigungen im Bauernkriege. Heidelberg.)
Kuitenkin: totuus iski nuoren runoilijan sydämestä tulta, jonka valossa ja lämmössä kypsyi keväimen ihana runoelma, ylevä taideteos ja melkeinpä — historia!
Tämä Saksan suurimman runoilijan ensimäinen suuri teos ja historiallinen draama tapahtuu noin vuonna 1519, mikä vuosiluku ainoastaan runollisena vapautena näkyy sovistuvan siksi luvuksi, 1525, jona historia kertoo suuren talonpoikaissodan tapahtuneen. Mutta kun ajattelee, että nuo talonpoikais-kahakat lähinnä syttyivät uskonpuhdistuksen aiheesta, inhimillisen vapaaksi-pyrinnön luonnollisina ilmiöinä, ja semmoisina yleensä kuuluvat keski- ja uudenajan väliseen murrokseen, ja koska tuo murros ilmiöineen on arvattava paljon väljemmäksi, kuin mitä yksityisillä vuosiluvuilla voidaan säntilleen sanoa, niin ei noiden kahakkainkaan suhteen vuosiluku sinne tai tänne suuria merkitse.
Maksimilian, hyvää tarkoittava, mutta heikko keisari, hallitsee Saksanmaata. Ei tuo hänen laittamansa pitkäveteinen valtakunnan kamari-oikeus eikä kurja valtakunnan armeija voi viedä keisarin tahtoa perille. Ruhtinaat koettavat päästä keisarista riippumattomiksi sekä suurentaa valtaansa kukistamalla heikompia naapureitaan. Tuo ruhtinaallinen vallanhimo uhkaa lähinnä vapaata ritarisuutta, joka ei saa turvaa eikä oikeutta keisarilta; on täytynyt turvautua omaan nyrkkiinsä, jos mieli varjella nahkaansa ruhtinailta. Vaan useimmiten ritarit vaihtavat asemaa: ylöllinen hovielämä vetää puoleensa näitä, niin että tahallaan hylkäävät ritarisuutensa vaaroineen, vaivoineen ja hupenevat ruhtinasten hoviloihin.
Ainoastaan yksityiset voimakkaat ritarihenkilöt pysyvät vielä lujasti ehommallaan: Götz von Berlichingen, Frans von Sickingen ja Hans von Selbitz. Nämä riippuvat keisarissaan murenemattomalla uskollisuudella, mutta ruhtinaista eivät piittaa mitään; vieläpä vanhan pitämyksen mukaan omin käsin kostavat jokaiselle ilkiölle, eivätkä viitsi, jos heille on väkivaltaa tehty, oikeuden-puutteessaan kääntyä tuon viheliäisen kamari-oikeuden puoleen; ovatpa käskemättäkin valmiit, miekka kädessä, suojelemaan jokaista viatonta, jota ahdistetaan. Mutta ruhtinaat juuri kiusaavatkin ja sortavat kansaa; oloonsa ikävystyneinä vartovat talonpojat tilaisuutta, milloin heidän kävisi kohottaa itseään ja kostaa sortajilleen. Siinä touhussaan he toivovat apua ritareilta. Etenkin on Götz rahvaan mielumies; kaikissa piireissä, talonpojan luona, munkki-seurueissa, yksinpä mustalais-joukkueissakin, jotka samoilla maleksivat maita mantuja, ylistetään hänen nimeänsä. Hän on turvaamassa sorrettua, missä hän suinkin voi, hänen avullaan tämä pääsee oikeutensa omistajaksi. Mutta ruhtinasten puolelta nähdään näissä ritareissa pelkkää rikosta. Nuo sekä hengelliset että maalliset valtakunnan suuret, niinikään valtakunnan-kaupungit ovat ritarien katkeroita vastustajoita, koska, kuten väittävät, nämä pilaavat julkisen rauhan ja turvallisuuden, ja heidän vallattomuuttansa vastaan alati kestettävien taistelujen takia laiminlyödään tärkeämpi tehtävä: valtakunnan suojeleminen ulkovihollisten, etupäässä Turkkilaisten uhkaavilta hyökkäyksiltä, — vaan totta puhuen, koska nämä rohkeat ritarit tekevät haittaa ruhtinasten vallanhimoisille hankkeille. Sentähden he ritareita sortaakseen muodostavat liittokuntia keskuudessaan ja itse joka tilaisuudessa rikkovat maanrauhan. Yhtenään he pyrkivät riitaan ritarien kanssa ärsyttääkseen heitä epäoikeihin tekoihin, joista sitten saisivat aiheen raivata heidät pois tieltä. He eivät siinä voi toivoa kannatusta keisarilta, sillä hän suosii noita uskollisia ritareita ja tietää että, jos valtakunta vaaraan joutuu, näiden väkevä käsi hyödyttää häntä paljon enemmän kuin kaikki nuo vastahakoiset ruhtinaat, jotka kyllä huutaa pauhaavat, että valtakunnan turvallisuus on vaarassa, vaikka ainoastaan heidän itsekkäät etunsa välistä ovat vaarassa. Keisarin lempi näitä ikäviä rauhanhäiritsijöitä kohtaan ei ruhtinasten silmissä ole muuta kuin sulaa heikkoutta, ja he tekevät voitavansa panetellakseen niitä hänelle rauhan ja järjestyksen vihollisiksi.
Näin on Göthen näytelmällä vankka historiallinen pohja, ja pääsankarin yleiset piirteetkin tarjosi hänelle historia valmiina. Mutta tosi-elämän noihin piirteisiin loi sittenkin Göthen oma runoilija-nero, se sai Götzistä jotakin ominaisella elollaan viehättävää. Tuo "elämäkerta" oli vain kuiva luuranko, jonka vasta Göthe veresti verellä ja lihalla, elävöitti sykkivällä sydämellä. Historia-aineksistaan on runoilija sepittänyt kuvan 16:n vuosisadan oloista värikkäämmän, eloisamman, ihanteellisesti todemman kuin minkä mikään historioitsija olisi osannut kyhätä. Runollisen kuvausvoiman uhkuvasta lähteestä ne sukeuvat ilmi kaikki nuo henkilöt, jotka niin luonnollisina tosi-ihmisinä elävät edessämme ja samalla siirtävät meidät ylemmän olemuksen piiriin. Niiden hajanaisia kasvonpiirteitä ja alku-aiheita oli hän nähnyt elämässä ympärillään, ennenkuin hän ryhtyi niistä taideteoksia sommittelemaan. Sieltä ne ovat alkuaan kotoisin kaikki: Elisabeth, tuo kelpo emäntä, vaimojen valio, samoin hellästi lempivä, itsensä uhraava Maria, tulinen kunnon Lerse, reipas, miellyttävä ratsuripoika Yrjö, keimaileva, juonikas Adelheid, heikko, horjuva Weislingen, hehkuvan himokas Frans y.m. Tuommoisia ihmisiä näkee yhäti ympärillään — mutta minkä rikkaan elämän on suuri runoilija osannut niistä luoda!
V. 1804 ryhtyi Göthe vielä 3:nnen kerran näytelmäänsä uudestaan muovailemaan, mutta tämä melodraamallinen muovailos ei voinut yleisön suosiosta syrjäyttää toista valmistelmaa v:lta 1773 eikä päässyt näyteltäväksi juuri muualla kuin Weimarin hoviteatterissa. Paraiten tunnetuksi on siten mainittu 2:nen valmistelma jäänyt, ja siitä on tämä suomennoskin tehty.
HENKILÖT:
KEISARI MAKSIMILIAN.
GÖTZ von BERLICHINGEN.
ELISABETH, Götz'in vaimo.
MARIA, Götz'in sisar.
KAARLE, Götz'in oma poikanen.
YRJÖ, Götz'in palveluksessa.
BAMBERG'IN PIISPA.
WEISLINGEN (Adelbert von Weislingen), piispan hovissa.
ADELHEID von WALLDORF, piispan hovissa.
LIEBETRAUT, neuvos, piispan hovissa.
FULDAN APOTTI.
OLEARIUS, lakitieteen tohtori.
VELI MARTTI.
HANS von SELBITZ.
FRANS von SICKINGEN.
LERSE.
FRANS, Weislingenin asepoika.
ADELHEIDIN KAMARINEITSYT.
METZLER, |
SIEVERS, |
LINK, | kapinallisten talonpoikain johtajoita.
KOHL, |
WILD, |
HOVIVÄKEÄ BAMBERG'IN HOVISSA.
KEISARILLISIA NEUVOKSIA.
NEUVOS-MIEHIÄ HEILBRONN'ISSA.
SALAISEN TUOMIO-ISTUIMEN JÄSENIÄ.
KAKSI KAUPPAMIESTÄ NÜRNBERG'ISTÄ.
MAX STUMPF, Pfalz-kreivin palvelija.
YKSI TUNTEMATON.
APPI, | talonpoikia.
SULHO, |
BERLICHINGENIN, WEISLINGENIN, BAMBERG'IN ratsumiehiä.
JOHTAJOITA, UPSEERIA, SOTAMIEHIÄ valtakunnan-armeijasta.
RAVINTOLANISÄNTÄ.
OIKEUDENPALVELIJOITA.
PORVAREITA HEILBRONN'ISSA.
KAUPUNGIN-VARTIO.
VANGINVARTIJA.
TALONPOIKIA.
MUSTALAIS-PÄÄLLIKKÖ.
MUSTALAISIA, mustalais-naisia.