WEISLINGEN. Sinä katsot ruhtinaita sillä silmällä, kuin susi paimenta. Ja kuitenkaan, tarvitseeko sinun haukkua niitä siitä, että he huoltavat oman väkensä ja omien maittensa parasta? Ovatko he hetkeäkään turvassa väkivaltaisilta ritareilta, jotka epä-oikeudessaan hyökkäävät heidän alamaistensa niskaan, kaikilla teillä, hävittävät heidän kylänsä ja linnansa? Kun taas, toiselta puolen, meidän kalliin keisarimme maat ovat tuon perivihollisen[15] väkipuuskille alttiina, ja hallitsija pyytää apua säädyiltä, ja nämä hädin tuskin voivat omaa elämäänsä varjella: niin eikö se ole ihan hyvä henki, joka heidän mieleensä on juohduttanut keinoja, mitenkä Saksanmaa on tyynnytettävä, oikeutta ja lakia viljeltävä, että jokainen, sekä suuri että pieni, pääsisi nauttimaan rauhan siunausta? Ja sinä, Berlichingen, ajattelet pahaa meistä, sen tähden, että me niiden suojaan asetumme, joiden apu on meitä lähellä, kun sitä vastaan tuo etäinen majesteetti ei voi edes omaa itseään suojella.
GÖTZ. Niin, niin, minä ymmärrän. Weislingen! Jospa ruhtinaat olisivatkin semmoisia, kuin joiksi te niitä selitätte, niin meillä kaikilla olisi, mitä kaivataankin: Lepoa ja rauhaa! Niin, minä hyvin uskon! Sitä toivoo joka ryöstölintu, saalista nauttiakseen kaikessa mukavuudessa. — Hyvinvointia jokaisen! Jospa he ainoastaan siitä syystä heillensä kasvattaisivat harmaita hapsia! Ja meidän keisariamme petkuttavat törkeällä tavalla. Hän tarkoittaa hyvää ja tahtoisi mielellään tehdä korjauksia. Sitä lyytä saapuu joka päivä aina uusi paturi, ja tuumii, yks' yhtä, toinen toista. Ja kun herra äkkiä käsittää jotain ja hänen tarvitsee ainoastaan puhua, pannakseen tuhansia käsiä liikkeille, niin hän ajattelee, että kaikkikin on yhtä äkisti ja helposti suoritettavissa. Sitten tulee asetus asetuksen perästä, ja unhottuu toinen toisen takia; ja onko kyseessä vaan mitä kuta, joka käy ruhtinasten erä-alaan, vasta he ovatkin kiireissään, ja kerskuvat valtakunnan rauhalla ja turvallisuudella, hamaan siihen saakka, kunnes he ovat saaneet kaikki pienet jalkainsa alle. Minä vannon monen sydämessään kiittävän Jumalaa, että keisarille vertoja vetää Turkkilainen.
WEISLINGEN. Te katsotte asiaa omalta kannaltanne.
GÖTZ. Niin tekee jokainen. Kysymys on siitä, kummalla puolen valo ja oikeus on, ja teidän piilotienne karttavat vähintäänkin päivää.
WEISLINGEN. Teidän kelpaa puhua, minä olen vanki.
GÖTZ. Jos teidän omatuntonne on puhdas, niin te olette vapaa. Mutta kuinka oli sen maanrauhan laita? Minä vielä muistan, kun minä kuusitoistavuotisena poikana olin Raja-kreivin muassa valtiopäivillä. Mitä suurta suuta siellä ruhtinaat pitivät, ja niistä kaikista hengen-miehet pahiten? Teidän piispanne paasasi keisarille korvat täyteen, ikään kuin hänelle, miten ihmeellä! olisi oikeuden-tunto kasvanut sydämeen; ja nyt hän itse nujertaa minulta ratsuripojan, aikana, kun meidän riitamme oli sovittu, ja min'en osannut aavistaa mitään pahaa. Eikö kaikki meidän välimme ole tasattu? Mitä hänellä on minun käskyläiseni kanssa tekemistä?
WEISLINGEN. Tuo on tapahtunut hänen tietämättään.
GÖTZ. No miksi hän ei sitten laske poikaa irti?
WEISLINGEN. Se ei ole käyttäytynyt niin kuin olisi pitänyt.
GÖTZ. Eikö niin kuin sen olisi pitänyt? Valani kautta, se on tehnyt, niin kuin pitikin, niin totta kuin se on teidän ja piispan tieten otettu kiini. Luulettenko te, että minä vasta tänäpänä tulen maailmaan, jotta min'en pysty oivaltamaan, mitä tuo kaikki tähtää?