GÖTZ (tulee ja ensiksi puhuu Weislingenille). Teidän palveluspoikanne[27] on jälleen täällä. Hän tuskin voi väsymykseltä ja nälältä lausua mitään. Vaimoni antaa jotain ruokaa hänelle. Niin paljon minä olen ymmärtänyt, että piispa ei tahdo sitä minun poikaani antaa pois, että keisarilliset komisariukset tulee nimitettäväksi, ja eräs päivä määrättäväksi, jona sitten asia tasataan. Olkoonpa sen laita miten tahansa, Adelbert, te olette vapaa! Enkä minä vaadi muuta mitään kuin teidän kättänne, sen vakuudeksi että te tästä puoleen ette julkisesti ettekä salaisesti toimita minun vihollisilleni mitään avustusta.
WEISLINGEN. Tässä puristan minä teidän kättänne. Suokaa, että tästä hetkestä alkain ystävyys ja luottamus, niin kuin muuttumaton luonnonlaki, vallitsee meidän kesken! Sallikaa samalla minun puristaa tätä kättä (ottaa Marian käden) ja omistaa mitä jaloin neito.
GÖTZ. Saanko minä sanoa teille: onnea!
MARIA. Jos te sen sanotte yhdessä mielin minun kanssani.
GÖTZ. Se on erinomainen onni, että meidän molemminpuoliset etumme tällä kertaa käyvät näin yhteen. Ei sinun tarvitse punastua. Sinun katseesi on hyvä puhumaan. No niin, Weislingen! — Antakaa kättä toisillenne, ja minä lausun: Amen! — Minun ystäväni ja veljeni! — Minä kiitän sinua, sisko! Sinä taidat enemmän kuin kehrätä rohtimia. Sinä olet punonut yhden langan lisää pauloittamaan tätä paratiisi-lintua.[28] Sinä et näytä aivan vapaalta, Adelbert! Mikä sinua vaivaa? Minä — olen ehyt onnellinen; mitä minä ainoasti uneksien toivoin, näen minä nyt, ja olen kuin uneksija. Ah! nyt on minun unennäköni päättynyt. Minä näin viime yönä unta, että olin ojentavinani tämän rautakouran sinulle, ja sinä puristit sitä niin kovasti, että se oli, ikään kuin poikkimurtuneena luiskahtavinaan irti rautahihasta. Minä säikähdin ja siihen heräsin. Olisinko saanut jatkaa untani, niin olisin minä siinä nähnyt, mitenkä sinä olisit minulle laatinut uuden, elävän käden. — Sinun täytyy nyt lähteä täältä, panemaan linnasi ja kontusi täydelliseen kuntoon. Se kirottu hovi sinut on saattanut laiminlyömään ne molemmat. Minun pitää rouvani kutsua. Elisabeth!
MARIA. Veljeni on nyt täysin iloissaan.
WEISLINGEN. Ja kuitenkin minä tällä kertaa uskallan kiistata siinä häneltä etusijaa.
GÖTZ. Jahka joutuu, sinun asumuksesi on hyvin ihana.
MARIA. Franken, se on siunattu maa.
WEISLINGEN. Ja kyllä minä saatan sanoa, että minun linnani sijaitsee mitä siunatuimmassa ja suloisimmassa seudussa.