(Kolmen pois).
WEISLINGEN. Jumala taivaassa! Että sinä minulle, tälle arvottomalle, voit valmistaa vakaisen autuuden! Se on liika paljon minun sydämeni osaksi. Kuinka minä olin riippuvainen niistä kurjista ihmisistä, joita minä uskoin vallitsevani, riippuvainen ruhtinaan silmäyksistä, ja siitä hyvin kunnioittavasta suosiosta, mikä minua siellä saarsi! Götz, kallis Götz, sinä minun olet antanut jälleen itselleni, ja sinä, Maria, vihdoin kerität täydelliseksi minun mielen-muutokseni. Minä nyt hengitän niin kepeästi, kuin nauttisin vapaata ilmaa. Bamberg'iä nähdä minä en tahdo enää, tahdon katkaista ne raiskat siteet, jotka minun alensivat omaa itseäni alemma! Minun sydämeni avartuu, ei minun tarvitse enää tuskissani tavoitella tuota kiellettyä suuruutta.[29] Niin totta kuin ikinä se on onnellinen ja suuri, jonka ei tarvitse hallita eikä totella, ollakseen jotakin!
FRANS (esiytyy). Jumala siunatkoon teitä, ankara herra! Minä tuon teille niin paljon terveisiä, ett'en tiedä oikein, mistä alkanen. Bamberg ja koko kymmenpeninkulmainen ympäristö lähettää teille tuhatkertaisen tervehdyksen: Jumala siunatkoon teitä!
WEISLINGEN. Tervetullut, Frans! Mitä sinä vielä muuta kuulutat?
FRANS. Teistä on niin tuores muisto hovissa ja kaikkialla, että sitä on mahdoton kertoa.
WEISLINGEN. Se ei ole kauvan kestävä.
FRANS. Niin kauvan kuin te elätte! Ja kuolemanne jälkeen, on se kirkkaampana välkkyvä, kuin messinki-kirjaimet jossain hautapatsaassa. Te ette voi ikinä aavistaa, kuinka syvästi teidän kovan-onnen kohtauksenne koski kaikkien sydämeen!
WEISLINGEN. Mitä piispa sanoi?
FRANS. Hän oli niin kiihkeä utelemaan, että hän kysymystensä hätiköivällä tulvalla haitalsi minun vastauksiani. Kyllä hän jo tiesi asian ennestään; sillä Färber, joka Haslach'issa pääsi karkuun, vei hänelle tuon odottamattoman sanoman. Mutta hän tahtoi saada selon kaikesta. Hän kyseli kuin tuskainen, jos te miten lienette särkeytynyt. Minä sanoin: Hän on ehommallaan, kiireestä kantapäähän.
WEISLINGEN. Mitä hän nimesi minun ehdotuksestani?