Jous-urho se liitää,
Kera nuoliensa kiitää
Ja soihtunsa toi
Kupiido[30] miesmäinen,
Yrö ylvästäväinen,
Se valloittaa voi.
Hei! Hei!
Soi! Soi!
Asu kiivahan kilkkaa,
Ja siipyet vilkkaa,
Näkimet salamoi.
Joka rinnan se kohtaa
Ah! paljahaltaan,
He hempien ottaa
Sen syliinsä vaan.
Poven poltoksi nuolens'
Se pelmahuttaa,
He lillii ja tuutii
Sen uinahtamaan.
Hei tuuti!
Ai lulla!
ADELHEID. Te ette seuraa peliä. Shakki?[31]
PIISPA. On vielä joku keino.
ADELHEID. Vaan pitkältä te ette enää aja. Shakki!
LIEBETRAUT. Tuota peliä minä en pelaisi, jos olisin suuri herra, ja minä sen potkaisisin pois hovista ja koko maasta.
ADELHEID. Se on tosi, että tämä peli on aivojen koetus-kivi.[33]
LIEBETRAUT. Ei siitä syystä. Vaan minä hennoisin kernaammin kuulla kuolonkellon ja yöhuuhkajan ulinaa ja omantunnon, tuon murisevan kartanohallin, haukuntaa, kernaammin hennoisin kuulla niitä, kesken unen sikeimmänkin, kuin juoksurin, hevosen ynnä muun otuksen osalta kuulla tuota ikuista: Shakki, Shakki!
PIISPA. Kenenkä päähän voi tuokin pistää?
LIEBETRAUT. Sen esimerkiksi, jolla on heikko luonne[32] ja voimakas omatunto, nuo jotka enimmiten seurustaa yhdessä. Te nimitätte tuota kuninkaalliseksi peliksi ja sanotte, että se on keksitty kerran erästä kuningasta varten, joka keksijälle palkinnoksi lahjoitti koko merentäyden ylellisyyttä. Jos se on totta, niin minusta tuntuu juuri, että minä näen hänet silmieni edessä. Hän oli ala-ikäinen joko ymmärryksen tai ikävuosien puolesta, äitinsä tai rouvansa holhouksen alainen, hänellä tiihotti maitopartaa leuvassa, ja otsakierässä kiharsi pellavas-lieminkaa muutamia haivenia, hän oli niin notkean norea kuin pajun vesa, ja herkkä pelaamaan taamipököä[34] ja daamien kanssa, ei intohimosta — Jumala varjelkoon! — mutta ajan kuluksi vaan. Hänen hovimestarinsa taas, liika hommakas, ollakseen oppinut mies, liika tönkkö, ollakseen maailman-mies, keksi tuon in usum Delphini[35], mikä peli saattoi olla niin tasan yhtä maata Hänen Majesteettinsa kanssa — ja niin edelleen.