ADELHEID. Kainosti vaan.
LIEBETRAUT. Sepä on epämääräinen toimi.
ADELHEID. Niinkö vähän te tunnette minua, vai oletteko te niin nuori, ett'ette tiedä, millä äänellä teidän on puhuttava minusta Weislingenin kanssa?
LIEBETRAUT. Totta peltopyy-luikun[39] äänellä, niin ajattelen minä.
ADELHEID. Te ette koskaan tule teräväksi!
LIEBETRAUT. Tullaanko siksikin, armollinen rouva?
PIISPA. Mene, mene! Ota paras hevonen tallistani, itse valitse huovit mukaasi, ja hanki vaan hänet tänne!
LIEBETRAUT. Jos minä en häntä saa velhonneeksi tänne, niin saatte sanoa, että joku vanha eukko, joka taitaa ajaa pois kesakoita ja käsniä, paremmin ymmärtää lempiluottehia, kuin minä.
PIISPA. Vaan mitäpä se auttaa sitten! Hänet on Berlichingen kietonut kokonaan. Jos hän tuleekin tänne, niin hän kohta pyrkii jälleen sinne.
LIEBETRAUT. Niin, kysymyspä sitä! vaan voipiko hän lähteä, se on toista. Ruhtinaan lämpöinen kättely, kauniin naisen suloinen hymyily! Siitä ei riistä itseään irti mikään Weisling. Minä kiiruhdan ja sulkeudun suosioon.