ADELHEID. Sen Liebetraut'in saa piispa ihan kultaan puittaa; se mies on tehnyt mestarityön.
NEITSYT. Niin kuin sanottu, minä näin hänet ratsastamassa linnaan; hän istui papumus-ratsun selässä. Hevonen arasti tullessaan sillalle, eikä tahtonut paikalta hievahtaa. Kansaa tulvasi joka haaralta, miehissä katsomaan herran tuloa. Niitä huvittaa remautti hevosen epäkäytös. Herraa he tervehtivät kaikilta puolin, ja hän kiitti kaikkia. Herttaisen huoletonna ja ylväänä istui hän satulassa, ja vihdoin hän sai kuin saikin hyvittelyllä ja uhkailulla sen ajaneeksi portista sisään; hänen seurassaan tuli Liebetraut ja vähän huovia.
ADELHEID. Kuinka hän miellyttää sinua?
NEITSYT. Niin kuin minua tuskin on miellyttänyt mikään mies. Hän vivahtaa tähän keisariin, viittaa Maksimilianin kuvaan, ikäänkuin hän olisi tämän poika. Nenä vaan hiukkaa pienelämpi, muuten aivan niin ystävälliset, vaalean-ruskeat silmät, aivan niin valkoinen, kaunis tukka, ja vartaloltaan niin kuin nukke. Joku puolittain surullinen juonne kasvoissa — enkä tiedä — minua vaan miellytti niin hyvin!
ADELHEID. Olen utelias, minä tahtoisin nähdä hänen.
NEITSYT. Se olisi herra juuri teille.
ADELHEID. Narrimainen hupakko!
NEITSYT. Lapset ja narrit —
LIEBETRAUT (tulee). Nyt, armollinen rouva, mitä minä ansaitsen?
ADELHEID. Sarvet[43] omalta vaimoltanne. Sillä tästä päättäin te lienette jo monen naapurin kunniallisen emännän lörpötellyt pois velvollisuuden tieltä.