ADELHEID. Minä arvioin teitä sen mukaan, miltä te näytätte.
WEISLINGEN. Ulkonäkö pettää.
ADELHEID. Niinpä te olette kameleontti.[46]
WEISLINGEN. Jos te voisitte nähdä minun sydämeni.
ADELHEID. Mahtaisi kauniita asioita astua minun silmäini eteen.
WEISLINGEN. Varmaan! Te saisitte siellä nähdä oman kuvanne.
ADELHEID. Jossain nurkassa, yhtenä muotokuvain joukossa sukupuuttoon kuolleista perheistä. Minä pyydän teitä, Weislingen, miettikää, että te puhutte minulle! Viekkaat sanat pätevät korkeintaan, kun ovat meidän tekojemme naamarina. Mutta se naamaroitu, joka on tunnettavissa, näyttelee viheliäistä osaa. Te ette kiellä tekojanne ja te puhutte vastakohtaa. Mitä teistä pitää ajatella?
WEISLINGEN. Mitä te tahdotte. Minä olen niin kiusattu tuolla, mikä minä olen, että vähän minä hätäilen siitä, miksi minut huolitaan arvata.
ADELHEID. Te tulitte vaan jäähyvästiä sanomaan.
WEISLINGEN. Suokaa minun suudella kättänne, ja minä tahdon sanoa: jääkää hyvästi! Te muistatte minua! Vaan en ajatellutkaan. — Minä olen vastuksina, armollinen rouva.