GÖTZ. Niin soisin minä, että te olisitte tullut ennemmin. Minun täytyy teille sanoa: Weislingen on vankius-aikanaan voittanut hänen rakkautensa, on kosinut häntä, ja minä hänet lupasin sille. Minä olen päästänyt irti sulhon, sen linnun, ja se nyt halveksii tätä hyväntahtoista kättä, joka sille tarjosi hoivaa puutteessa. Se sirkuttelee tuolla ympärillä, ties Luoja missä tarha-pensaassa etsii elatustaan.
SICKINGEN. Onko tuo totta?
GÖTZ. Niin totta, kuin minä sanon.
SICKINGEN. Hän on siis rikkonut kaksinkertaisen liiton. Onneksi teille, että te ette sen kavaltajan kanssa joutuneet lähempään yhteyteen!
GÖTZ. Tyttö istuu nyt siinä, raukka, ja kuluttaa elämäänsä kujerrellen ja rukoillen.
SICKINGEN. Meidän pitää virittää hänet laulamaan ilosta.
GÖTZ. Kuinka! Te hennotte kosia hyljättyä ihmistä puolisoksenne?
SICKINGEN. Se on teille molemmille kunniaksi, että teidät on saanut pettää tuo kehno. Vaan pitäisikö nyt tämän tyttö raukan sulkeutua luostariin, sen vuoksi, että ensimäinen mies, minkä hän oppi tuntemaan, oli epäkelpo? Eihän toki! Minä pysyn lujasti siinä: hänestä on tuleva minun linnojeni kuningatar.
GÖTZ. Vaan minä saan lausua teille, että hän ei ollut välinpitämätön sitä miestä kohtaan.
SICKINGEN. Etkö sinä luota, että minä voin epäpätöisen kuvaimen häätää pois tytön mielestä? Lähtään nyt siskosi luo! (Pois).