KEISARI. Minä tahtoisin mielelläni säästää niitä miehiä; he ovat urhoollisia sekä jaloja. Jos minä sotaa kävisin, varmaan he astuisivat minun kanssani tanterelle.
WEISLINGEN. Olisi suotava, että he olisivat alusta pitäin opetelleet noudattamaan velvollisuuttansa. Ja olisi sitä paitsi sangen vaarallista ruveta kunniapaikoilla palkitsemaan heitä kapinallisista yrityksistä. Sillä juuri tätä keisarillista lempeyttä ja armoa he ovat tähän saakka niin tavattoman väärin käyttäneet, ja heidän leisiönsä, joka luottamuksensa ja toivonsa panee siihen, ei ole hillittävissä, ennen kuin me olemme heidät kokonaan hävittäneet maailman silmäin edestä ja heiltä kaiken toivon, jonka varassa he voisivat aavistaa nousevansa uudestaan, olemme täydellisesti tyhjään raukaisseet.
KEISARI. Te siis neuvotte käyttämään ankaruutta?
WEISLINGEN. Minä en keksi muuta keinoa, millä karkoittaa tuo raivohenki pois, joka tarttuu kokonaisiin maakuntiin. Emmekö kuule jo sieltä ja täältä aatelisten katkeria valituksia, että heidän alamaisensa, heidän maa-orjansa, nousevat heitä vastustamaan ja käyvät heitä vastaan oikeutta, uhkaavat supistaa heidän ikivanhan ylivaltansa, niin että on peljättävissä mitä vaarallisimpia seurauksia?
KEISARI. Nyt olisi hyvin otollinen tilaisuus Berlichingeniä sekä Selbitziä vastaan; mutta minä en tahtoisi heille tapahtuvaksi mitään karvasta. Vangiksi minä heidät mielisin saada, ja sitten pitäisi heidän valalla vannoen luopua kahakoista, sitoutua rauhallisesti pysymään omissa linnoissaan, ulkoutumatta määrätystä piiristä mihinkään. Ensi istunnossa tahdon esittää tämän asian.
WEISLINGEN. Riemukas hyvä-huuto on siellä vapauttava Teidän
Majesteettinne lausumasta puheen loppua. (Pois).
* * * * *
Jaxthausen.
SICKINGEN. BERLICHINGEN.
SICKINGEN. Niin, minä tulin teidän jalon sisarenne sydäntä ja kättä pyytämään.