ARKAS.
Oletko orpo, pakolainen täällä?
IPHIGENEIA.
Maa vieras voiko isänmaaksi tulla?
ARKAS.
Ja sulle vieraaks isänmaa on tullut.
IPHIGENEIA. Siks sydämeni yhä verta vuotaa. Ens nuoruudessani, kun tuskin sielu isään ja äitiin, sisaruksiin liittyi, kun vesat uudet, armaat kumppanuksin juuresta vanhain puitten taivahille kohota mielivät, ah, silloin kiro minuhun outo tarttui, rakkahista erotti minut, katkoi kauniit siteet kädellä rautaisella. Nuoruuden parahin riemu, elon ensi vuotten menestys meni pois. Vain varjo olen ma, vaikka pelastuinkin, itselleni, ei mulle koskaan elon kukka aukee.
ARKAS. Niin onnettomaks itsesi jos sanot, sanoa voin sun kiittämättömäksi.
IPHIGENEIA.
Teit' aina kiitän.
ARKAS. Vaan et aulihisti, mi kiitos hyväntyön on palkka paras, et ilosilmin, jotka mielen alttiin ja elon tyytyväisen merkki ovat. Kun tähän templiin vuotta monta sitten syvästi-sala sallimus sun kantoi, kuin jumal-lahjan vastaan otti Thoas sun täällä suopeudella, hartaudella. Ja hertas oli sulle ranta tämä, mi muuten kolkko muukalaiselle: näät ei sua ennen outo noussut maalle, ken martaana ei lehdoss' Artemiin ois kaatunut, kuin tapa vanha vaatii.
IPHIGENEIA. Vapaasti viel' ei hengitä, ken elää. Tää elämääkö, paikkaa pyhää kaita kuin kaitsee varjo hautaansa, ja suruun näin nääntyä? Tää elämääkö oisi iloista, itsetietoista, kun päivä jokainen haipuu turhin haavein, noihin mua valmistaen päiviin harmajiin, rannalla Lethen joita vainaat viettää unhossa itsensä, yön kansa kolkko. Ken hyödytönnä elää, kuolee varhain; mun, muita ennen, lie tuo naisten osa.
ARKAS. Ylpeytes jalon, ettet itsees tyydy, suon anteeks sulle, vaikka valittaen: se sulta ryöstää elon nautinnon. Tääll' ollut onko hyödytön sun olos? Ken keventänyt kuninkaan on mielen? Ken sanoin lempein tääll' on lientänyt vuodesta vuoteen tavan vanhan, julman, ett' uhriks alttarille Artemiin jokainen vieras joutui, ken on vangit varmasta kuolemasta lähettänyt takaisin synnyinmaahansa niin usein? Sun hyvää rukoustas Artemis runsaasti eikö kuule, suuttumatta, vaikk' uhrit veren hältä vanhat puuttuu? Suhise eikö voiton riemusiipi yl' urhojemme? ennä eellä heidän? Jokainen eikö onnekkaampi ole, kun kuningas, jonk' uljuus, viisaus niin kauan meit' on johtanut, nyt mieltyy myös lempeyteen sun lähelläs ja meiltä keventää mykän kuuliaisuuden? Se eikö hyötyä, kun tuhansille sun olennostas tiukkuu palsami? Kun kansalle, min luo sun saattoi taivas, ikuinen lähde onnen uuden olet ja oudolle suot elämän ja paluun rannalta muinen tylyltä kuin kuolo?
IPHIGENEIA. Vähäinen haihtuu eespäin-katsovalta, kun näkee, kuink' on tekemättä paljon.