VIIDES NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Thoas. Arkas.
ARKAS. Mun hämmentyen myöntää täytyy, tiedä en kunne suuntaan suuttumukseni. Vangitko pakomatkaa valmistavat salassa? Papitarko auttaa heitä? Tuo huhu kasvaa, karttuu: laiva, joka molemmat heidät tänne kantoi, piilee johonkin lahdenpoukamaan. Ja hulluus tuon miehen, uhri tää, min tekosyynä pyhänä olla piti viipymyksen, ne vihaa nostaa, varokeinon vaatii.
THOAS. Nopeesti tänne tulkoon papitar! Te sitten tarkkaan tutkikaatte ranta kärjestä vuorten pyhään lehtoon saakka; sen syvyyksiä säästäkää, ja heidät viisaasti väijyen te vangitkaa; miss' ovatkin he, heidät kiinni saakaa!
TOINEN KOHTAUS.
THOAS (yksin). Hirmuisna vaihtuu viha rinnassani: ensiksi häntä vastaan, jonka katsoin pyhäksi niin, ja sitten itseäni, min hyvyys, höllyys hänet vilppiin johti. Orjuuteen tottuu ihminen ja oppii helposti muita kuulemaan, kun hältä vain vapaus kaikki viedään. Joutunut isäini käteen raakaan jos hän oisi ja hänet säästänyt ois pyhä viha: iloinen ois hän ollut, oma vain jos elo säilyi, kiitollisna oisi osaansa taipunut ja veren vieraan uhrannut, nähnyt velvoituksen siinä, mik' oli pakko. Tuumaan julkeaan nyt hyvyyteni hänet houkuttelee. Itseeni liittää häntä toivoin turhaan; osaansa omaa vain hän valikoi. Hän mairitellen voitti sydämeni; nyt torjun sen: hän petoksella tiensä viekkaalla hakee, katsoo hyvyyteni vain omaisuudeks ylimuistoiseksi.
KOLMAS KOHTAUS.
Iphigeneia. Thoas.
IPHIGENEIA.
Mua kutsut, kuningas! Mi tuo sun tänne?