KETTU REPOLAINEN
Goethen "Reneke Fuchs" runoelman y.m. mukaan suomeksi kertonut
Anni Swan
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1909.
ENSIMMÄINEN LUKU
Oli helluntai, kesän herttainen juhla. Metsät ja maat, vuoret ja mäet vihannoivat ja kukoistivat. Riemuiten visersivät linnut puissa ja pensaikoissa. Kukkaset tuoksuivat kedolla, ja taivas oli kirkas.
Kuningas Jalo oli kutsunut luokseen koko hoviväkensä, ja kaikki läänitysmiehet riensivät kiireimmän kautta noudattamaan hänen kutsuaan. Siinä oli kansaa jos jonkinlaista. Juhlallisena astui saapuville Kurki Koipelainen, häntä seurasi Närhi Näpsä, Harakka Hakattaja ja monta muuta valtakunnan ylimystä. Ei kukaan tahtonut olla poissa, sillä kuningas aikoi viettää suurta juhlaa ja oli lähettänyt kutsun sekä suurille että pienille.
Mutta missä oli Kettu Repolainen, tuo vallaton vekkuli? Häntä ei näkynyt, ei kuulunut. Arvaahan sen, Kettu veijari pelkäsi kokoontuneita ylimyksiä, hän oli näet tehnyt kaikille jotain pahaa. Tuskinpa oli koko metsänväessä ainoatakaan, jota hän ei ollut loukannut, lukuunottamatta Mäyrä Metsäsikaa, hänen orpanaansa. Siksipä eläimet olivatkin päättäneet oikein miehissä kannella kuninkaalle Ketun kepposista.
Kuningas Jalo istui valtaistuimelleen, ja kaikki eläimet seisoivat hänen ympärillään. Silloin astui Susi Hukkanen serkkujensa ja ystäväinsä seuraamana kuninkaan eteen ja aloitti kanteet. Pitkässä puheessa hän kuvaili, mitä pahaa Kettu oli hänelle tehnyt, kuinka katalasti hän oli kohdellut Hukatarta, Suden hellää puolisoa, ja hänen pieniä lapsiaan.
— Oi, armollinen kuningas, lausui hän lopuksi murhemielin. — Sinä olet suuri ja ylevä, armahda siis minua ja kosta häpeäni. Vaikka kieleni neljä viikkoa lakkaamatta kävisi, en sittenkään ennättäisi kertoa kaikkea sitä ilkeyttä, minkä Kettu minulle on tehnyt.