Tuon, sanoi Werther kylmästi hymyillen, voisi paikalla painattaa ja suosittaa sitä kenelle hovimestarille hyvänsä. Rakas Lotte! Malttakaa hetkinen vielä, kaikki, kaikki on käyvä tahtonne mukaan. — Luvatkaa nyt ainoastaan, Werther, ettette tule ennen kuin jouluaattona! — Werther aikoi juuri vastata, mutta samassa Albert astui sisään. He sanoivat toisilleen kylmästi hyvää iltaa ja rupesivat sitten vierekkäin ja hämillisinä astelemaan edestakaisin huoneessa. Werther alkoi puhella jostakin tyhjänpäiväisestä aiheesta, joka pian oli puhuttu kuiviin, samoin Albert, joka senjälkeen kysyi rouvaltaan joistakin asioista, jotka oli jättänyt hänen toimitettavikseen, ja kuultuaan, että ne vielä olivat toimittamatta, hän sanoi Lottelle joitakin sanoja, jotka Wertheristä tuntuivat kylmiltä, vieläpä tylyiltäkin. Hän aikoi lähteä, mutta ei voinut, ja viipyi aina kello kahdeksaan, joll'aikaa toivottomuus ja tyytymättömyys yhä kiihtyi hänessä, kunnes viimein ruvettiin kattamaan pöytää, jolloin hän otti hattunsa ja keppinsä. Albert kehoitti häntä jäämään, mutta hän, kun oli huomaavinaan siinä vain tyhjän kohteliaisuuden, kiitti kylmästi ja lähti.
Hän tuli kotiinsa, otti palveluspojaltaan, joka aikoi näyttää hänelle valkeata, kynttilän kädestä ja meni yksin huoneeseensa, purskahti siellä äänekkääseen itkuun, puhui kiihtyneesti itsekseen, asteli kiivaasti huoneessa edestakaisin ja heittäytyi viimein riisuutumatta vuoteelleen, mistä palvelijansa hänet löysi, tohtiessaan yhdentoista ajoissa astua sisään kysymään, saisiko vetää saappaat herran jaloista. Sen Werther sallikin ja kielsi palvelijaansa tulemasta seuraavana aamuna huoneeseen, ennenkuin hän kutsui.
Maanantai-aamuna varhain, yhdentenäkolmatta päivänä joulukuuta, hän kirjoitti Lottelle seuraavan kirjeen, joka hänen kuolemansa jälkeen tavattiin hänen kirjoituspöydältään ja toimitettiin perille, ja jonka julkaisen tässä otteittain, sen mukaan kuin asianhaaroista selvenee, milloin hän kunkin kohdan on kirjoittanut.
"Se on siis päätetty, Lotte, minä kuolen, ja kirjoitan ilman vähintäkään romanttista liioittelua, ihan tyynesti tämän, kirjoitan saman päivän aamuna, jona viimeisen kerran olen näkevä sinut. Kun luet tämän, rakas, peittää jo haudan kylmä multa sen levottoman ja onnettoman jäykenneet jäännökset, joka viimeisiksi hetkikseen ei tiedä sen suurempaa autuutta kuin saada ajatella sinua ja antaa mielensä askaroida sinussa. Viimeinen yöni oli kamala, mutta oi, se oli myöskin terveellinen yö minulle. Se se on tehnyt päätökseni varmaksi ja lujaksi: minä kuolen! Kun eilen, mieleni ja koko sieluni ollessa peloittavan kiihtyneinä, riistäydyin erilleni sinusta, kun kaikki tunkemalla tunki sydämeeni, ja kun koko kamalassa kylmyydessään selkeni eteeni ja kouristi mieltäni toivoton, iloton oloni rinnallasi, niin olin tuskin päässyt huoneeseeni, kun ihan suunniltani heittäysin polvilleni, ja oi Jumalani, silloin sinä soit minulle katkerain kyynelten viimeisen lievikkeen! Tuhannet suunnitelmat ja tuhannet aikeet riehuivat sielussani, kunnes vihdoin selkeni eteeni lujana ja kokonaisena tuo viimeinen ainoa ajatus: minä kuolen! Laskeuduin nukkumaan, ja nyt aamulla, kun herään ja olen tyyni, on sydämessäni yhä lujana ja vahvana tuo: minä kuolen! — Tämä ei ole epätoivoa, tämä on varmuutta siitä, että nyt olen kestänyt loppuun ja että uhraan itseni sinun tähtesi. Niin, Lotte, miksi salaisin sitä? Yhden meistä kolmesta täytyy poistua, ja se kolmas tahdon olla minä! Oi rakas, tätä raadeltua sydäntäni on usein nuoleksinut tulikielinen ajatus — murhata miehesi! — sinut! — itseni! — Olkoon siis! — Kun joskus kauniina suvi-iltana nouset vuorelle, muistele silloin minua, kuinka niin usein tulin ylös laaksoa, ja katsahda sitten kirkkotarhalle hautaani kohden, jolla tuuli laskevan auringon valossa leyhyttelee ruohoa. — Olin niin tyyni aloittaessani; nyt, nyt itken kuin lapsi, kun kaikki näkyy niin elävänä edessäni." —
Kello kymmenen tienoissa Werther kutsui palvelijansa sisään ja pukeutuessaan sanoi hänelle, että koska hän aikoi muutaman päivän perästä matkustaa pois, niin palvelijan pitäisi harjata vaatteet ja laittaa kaikki pakattavaksi; samoin hän käski palvelijan käydä kaikkialta hakemassa laskuja sekä noutaa takaisin muutamia lainattuja kirjoja ja maksaa eräille köyhille, joille hänen oli ollut tapana viikoittain antaa raha-apua, etukäteen kahden kuukauden määrä.
Hän antoi tuoda ruokansa huoneeseensa, ja syötyään hän ratsasti ulos amtmannille, joka ei kuitenkaan ollut kotona. Hän rupesi ajatuksiinsa vaipuneena astelemaan edestakaisin puutarhassa, ja näytti kuin hän vielä viimeksi tahtoisi nauttia kaikkea muistojen haikeutta.
Lapset eivät jättäneet häntä kauaksi rauhaan, he seurasivat häntä, tarrautuivat häneen kiinni ja kertoivat, että kun tulee huomen ja taas huomen ja vielä yksi päivä, niin silloin he saavat Lotten luona joululahjoja, ja kertoivat hänelle ihmeitä, joita heidän pieni mielikuvituksensa heille lupasi. — Huomen! huudahti hän, ja taaskin huomen! ja vielä yksi päivä! — ja suuteli heitä jokaista sydämellisesti ja aikoi jättää heidät, kun pienin vielä kurkottautui kuiskaamaan hänelle jotain korvaan. Poikanen ilmaisi hänelle, että isot veljet olivat kirjoittaneet kauniita uudenvuodentoivotuksia, noin isoja, yhden isälle, yhden Albertille ja Lottelle ja yhden herra Wertherillekin; ne he antavat aikaisin uudenvuodenaamuna. Se sai hänet kokonaan liikutuksiin; hän lahjoitti jokaiselle heistä jotakin, nousi ratsunsa selkään, käski sanoa vanhukselle terveiset ja lähti kyynelsilmin pois.
Kello viiden tienoissa hän palasi kotiin, käski palvelustytön sytyttää tulen ja pitää sitä vireillä yöhön asti. Palvelijansa hän käski pakkaamaan kirjat ja liinavaatteet matkalaukkuun ja neulomaan vaatteet nyytteihin. Senjälkeen hän nähtävästi kirjoitti seuraavan palasen viimeistä kirjettään Lottelle:
"Et odota minua! luulet, että tottelen ja tulen vasta jouluaattona luoksesi. Oi Lotte, tänään taikka en ikinä enää. Jouluiltana sinulla on tämä paperi kädessäsi, sinä vapiset ja kostutat sitä suloisilla kyynelilläsi. Minä tahdon ja minun täytyy! Oi, kuinka hyvältä minussa tuntuu, että olen päättänyt sen!"
Lotte oli sillävälin omituisessa mielentilassa. Viimeinen keskustelunsa Wertherin kanssa oli paljastanut hänelle, kuinka vaikeata tämän olisi erota hänestä ja kuinka syvästi Werther kärsisi, jos hänen pitäisi matkustaa pois.