»Rakas ystävä, meillä on nyt kaunokirjalliset teoksenne kahteentoista osaan koottuina, ja me löydämme niitä lukiessamme paljon tuttua ja paljon tuntematonta; palauttaapa tämä kokoelma mieleen paljon unohtunuttakin. Näitä kahtatoista nidosta, jotka yhdenkokoisina ovat edessämme, emme voi olla pitämättä kokonaisuutena, ja tekeepä mieli siitä luoda itselleen tekijän ja hänen lahjakkuutensa kuva. Ei käy kieltäminen, että siihen vilkkauteen nähden, jota tekijä kirjalliselle uralle lähtiessään osoitti, ja ottaen huomioon kuluneen melkoisen ajan, tusina nidoksia pakostakin tuntuu vähältä. Mitä yksityisiin teoksiin tulee, on myös eittämätöntä, että useimmat ovat syntyneet jonkin erikoisen aiheen nojalla ja ilmaisevat määrättyjä ulkoisia seikkoja samoinkuin nimenomaisia sisäisiä kehitysasteita eräiden kulloistenkin moraalisten ja esteettisten periaatteiden ja vakaumusten samalla niitä vallitessa. Kaiken kaikkiaan nämä tuotteet sittenkin pysyvät aina irrallisina, onpa useasti kerrassaan vaikea uskoa, että ne ovat peräisin samasta kirjailijasta.

Teidän ystävänne eivät kumminkaan ole luopuneet tutkimuksistansa, vaan kokevat, elämän- ja ajatustapanne lähemmin tuntien, arvata montakin arvoitusta, ratkaista montakin ongelmaa; keksivätpä he, vanhan kiintymyksen ja vakaantuneen suhteen nojalla, esiintyvistä vaikeuksistakin jonkinlaista viehätystä. Ei kumminkaan olisi pahaksi, jos siellä täällä saisimme apua, jota ystävällisten tunteittemme vuoksi ette voine meiltä evätä.

Ensinnäkin siis pyydämme Teitä esittämään kaunokirjalliset teoksenne, jotka uudessa painoksessa on järjestetty eräiden sisäisten suhteiden mukaisesti, ajanmukaisessa järjestyksessä samalla jotenkin yhtenäisesti ilmaisten meille sekä ne elämän- ja mielentilat, jotka ovat tarjonneet teosten aineksen, että ne esimerkit, jotka ovat Teihin vaikuttaneet, vieläpä ne teoreettiset periaatteetkin, joita olette noudattanut.

Jos omistatte tämän vaivannäön ahtaammalle piirille, niin siitä kenties koituu jotakin, mikä saattaa muodostua miellyttäväksi ja hyödylliseksi suuremmallekin. Kirjailijan ei pidä korkeimpaankaan ikäänsä ehtiessään luopua hänelle suodusta edusta olla vuorovaikutuksessa etäistenkin suopeiden henkilöiden kanssa, ja ellei jokaisen lienekään suotu määrättyyn ikään tultuaan uudelleen esiintyä odottamattomin, valtavan vaikuttavin tuottein, pitäisi kuitenkin juuri sinä aikana, jolloin tieto käy täydellisemmäksi, taju selvemmäksi, olla erittäin huvittava ja elvyttävä tehtävä käsitellä valmiita tuotteita jälleen aineksena ja muokata ne viimeiseen muotoon, joka jälleen kelpaa kehittämään aikaisemmin taiteilijan keralla ja avulla itseänsä kehittäneitä henkilöitä.»

Tämä ystävällisesti ilmaistu toivomus herätti minussa heti halun sitä noudattaa. Jos näet varhaisempina vuosina kiihkoisasti käymme omaa tietämme ja harhautumista peläten kärsimättömästi torjumme toisten vaatielmat, niin myöhemmällä iällä meille sitävastoin on erittäin mieluista, jos jokin osanotto voi meitä innostaa ja leppoisasti taivuttaa johonkin uuteen toimintaan. Niinmuodoin minä heti ryhdyin alustavaan työhön: merkitsemään kahteentoista nidokseeni sisältyviä suurempia ja pienempiä kaunokirjallisia teoksia ja sijoittamaan niitä vuosijärjestykseen. Yritin palauttaa mieleeni niitä aikoja ja olosuhteita, joiden vallitessa olin ne tuottanut. Tehtävä kävi kuitenkin pian hankalammaksi, koska jo julkaistujen välisten aukkojen täyttämiseen tarvittiin laajoja huomautuksia ja selityksiä. Ensinnäkin näet puuttuvat kaikki alkuharjoitelmani, puuttuu moni aloitettu, valmistamaton teos; onpa monen valmiiksi saatetunkin ulkoinen hahmo kerrassaan hävinnyt, kun se on myöhemmin muovattu kokonaan uudelleen ja valettu toiseen muotoon. Sitäpaitsi oli asianani ajatella vielä sitäkin, kuinka olin askarrellut tieteissä ja toisissa taiteissa ja mitä minä sellaisilla vierailta näyttävillä aloilla olin osittain hiljaisuudessa harjoitellut, osittain julkisuudessa esittänyt sekä yksin että ystävien keralla.

Kaiken tuon toivoin voivani vähitellen esitykseeni lisätä hyväntahtoisten kehoittajieni tyydytykseksi; mutta nämä puuhat ja katselmukset johtivat minut yhä kauemmaksi. Kun näet tahdoin noudattaa tuota erittäin hyvin harkittua vaatielmaa ja pyrin järjestänsä esittämään sisäisiä virikkeitä, ulkoisia vaikutuksia, teoreettisia ja käytännöllisiä kehitysvaiheitani, niin jouduin siirtymään yksityiselämäni ahtaasta kehästä avaraan maailmaan; sadat huomattavat henkilöt, jotka olivat lähempää tai kauempaa minuun vaikuttaneet, astuivat esiin, täytyipä vielä erikoisesti ottaa huomioon niitä yleisen poliittisen maailmanmenon suunnattomia käänteitä, jotka olivat mitä voimakkaimmin vaikuttaneet minuun, kuten kaikkiin aikalaisiini. Elämäkerran päätehtävänä näet lienee kuvailla ihminen oman aikansa oloissa ja osoittaa, missä määrin kokonaisuus häntä vastustelee, missä määrin taas suosii, miten hän sen nojalla muodostaa itsellensä kuvan maailmasta ja ihmisistä' ja miten hän taiteilijana, runoilijana, kirjailijana niitä jälleen ulospäin heijastelee. Tässä kuitenkin vaaditaan tuskin saavutettavissa olevaa, nimittäin sitä, että yksilön tulee tuntea itsensä ja vuosisatansa, itsensä, mikäli hän on kaikissa olosuhteissa säilynyt samana, vuosisatansa, mikäli se tempaa mukaansa halullisen ja haluttomankin häneen määräävästi ja muovaavasti vaikuttaen, siten, että voi väittää syntymän siirtymisen kymmentä vuotta aikaisemmaksi tai myöhemmäksi edellyttävän henkilön muodostumista ihan toiseksi, mitä tulee hänen omaan kehitykseensä ja ulospäin suuntautuvaan vaikutukseensa.

Tätä tietä, tällaisista mietteistä ja kokeista, tällaisista muisteloista ja harkinnoista on käsillä oleva kuvaus sukeutunut, ja tältä syntynsä näkökannalta siitä voitaneen saada paras nautinto ja hyöty ja oikeamielisin arvosteleva käsitys. Siihen, mitä vielä muuten saattaisi olla sanottavaa, varsinkin puolittain runollisesta, puolittain historiallisesta käsittelytavasta, löytynee kertomuksen edetessä useaan kertaan tilaisuutta.

ENSIMMÄINEN KIRJA.

Elokuun 28 p:nä 1749, puolipäivän aikaa kellon kahtatoista lyödessä, minä synnyin maailmaan Frankfurtissa Mainin varrella. Tähtienteet olivat onnekkaat: aurinko oli Neitsyen merkissä ja korkeimmillaan sinä päivänä, Jupiter ja Venus silmäilivät sitä ystävällisesti, Merkuriuskaan ei ynseästi, Saturnus ja Mars pysyttelivät välinpitämättöminä, ja yksin kuu, joka oli vastikään täyttynyt, vaikutti vastakkaisvalollansa sitäkin voimakkaammin, kun oli samalla tullut sen planeettihetki.

Nämä hyvät merkit, joita astrologit myöhemmin osasivat selittää minulle erittäin edullisesti, lienevät olleet syynä pelastumiseeni; kätilön taitamattomuuden vuoksi minä näet tulin maailmaan kuolleelta näyttävänä, ja ainoastaan monin puuhin ja ponnistuksin saatiin asiat sille kannalle, että minä näin päivän valkeuden. Tämä seikka, joka oli saanut omaiseni suureen hätään, koitui kuitenkin kaupunkilaisten! eduksi, koska isoisäni, kaupungintuomari Johann Wolfgang Textor, senvuoksi otti pitääkseen huolta siitä, että palkattiin lapsenpäästäjä ja järjestettiin tai uudistettiin kätilöiden opetus, mikä kaikki lienee ollut hyväksi monelle myöhemmin syntyneelle.