TASSO. Nuo sanat voimakkaasti rinnassani jo huolen nostaa puoliks uinuneen.
PRINSESSA.
Sa mulle vapahasti mieles avaa!
TASSO. Oon usein kuullut, näinä päivinäkin, ja jos en kuullut ois, mun arvata ois pitänyt se: jalot ruhtinaat sun kättäs pyytää! Mikä meitä vartoo, sit' epätoivoon saakka pelkäämme. On luonnollista, että jätät meidät; mut kuin me kestää voimme sen, en tiedä.
PRINSESSA. Sen hetken vuoksi älkää huolehtiko, sanoa voinpa melkein: älkää koskaan! Tääll' olla mielin, tänne jäädäkin. Mua viel' ei mikään suhde houkuta; ja koska minut pitää tahdotte, todistakaa se sovullanne, luoden eloonne onnen ja niin mulle myös!
TASSO. Oi, opeta mua parhain tekemään! Mun eloni on sulle pyhitetty. Kun sua kiittäin, sua ylistäin mun paisuu sydämeni, silloin vasta ma tunnen ihmisonnen puhtaimman; sinussa yksin tunsin jumalaista. Niin maiset jumalat muist' eroaa maan lapsista, kuin itse sallimus käy yli viisaimmankin älyn, tahdon. Kun aaltoin pauhua me pelkäämme, he tyynnä katsoo yli ärjy-veen, mi heidän jalkains' alla kuohuu, kuin se ois kevyt aalto vain; ei myrskyä he huomaa, meitä lyövää, hämmentävää; he tuskin avunhuutoamme kuulee, vaan meidän, lasten heikkoin, vähäisten, suo taivaat huokauksin, huudoin täyttää. Mua kohtaan, jumalainen, usein ollut oot kärsivällinen; kuin päivä kasteen, niin katsees kuivasi mun kyyneleeni.
PRINSESSA. On aivan oikein, että naiset ovat sua kohtaan ystävälliset: sun laulus myös heitä monin tavoin ihannoi. Lie hentoja tai rohkeita, he siinä ain' ovat jalot, rakastettavat; ja vihaa jos Armida ansaitseekin, sulonsa, lempensä sen sovittaa.
TASSO. Mitk' elävätkin soinnut laulussani, vain yhden, yhden niistä kiitos on! Ei henkinäky häilyvä se ole, mi loistollansa häikäisee ja milloin käy liki, milloin kauas pakenee. Oon itse omin silmin nähnyt sen, tuon kaiken hyvän, kauniin perikuvan; sen mukaan mitä loin, jää elämään: Tancredin sankar-rakkaus Chlorindaan Erminian uskollisuus tyyni, kaino, Sophronian jalous, Olindan hätä, —ei varjoja ne ole pettäviä, ne todelliset on, siks ikuisetkin. Ja millä enemmän on oikeus vuossadat elää hiljaa vaikuttain, kuin jalon lemmen salaisuudella, min hento, kaino laulu säilyttääpi?
PRINSESSA. Viel' yhden ansion voin mainita, mi salaa vaikuttaapi laulussasi: se hiljaa meitä tenhoo kuulemaan; me kuuntelemme, tahtoin ymmärtää; mit' ymmärtää, ei moittia voi sitä; niin vihdoin valtaakin sun laulus meidät.
TASSO. Oi ruhtinatar, taivaan mulle avaat! Ja ellei loisto tää mua sokaise, pian iki-onnen astuvan sielt' alas säteitä kultaisia myöten näen.
PRINSESSA. Jo lakkaa, Tasso! Moneen asiaan on meidän intomielin ryhdyttävä; mut toisia voi kohtuudella vain tai kieltäymyksen' omaksensa voittaa. Niin hyveen, sanotaan, ja rakkauden, jok' on sen sukulainen. Tätä mieti!