ALFONSO.
Te Belriguardoon jääkää vaan ja käykää
Consandolia katsomassa! Vapaat
ja kauniit päivät täysin nauttikaa!
PRINSESSA. Et siis voi jäädä luoksemme ja täältä noit' asioita yhtä hyvin huoltaa?
LEONORA. Pois heti viet Antonion, jonka meille ois paljon kerrottava Roomasta.
ALFONSO. Ei käy se päinsä, lapseni, mut kanssaan niin pian palaan ma, kuin suinkin voin; hän silloin kertokoon,—te auttakaa mua palkitsemaan häntä, työssäni jok' on niin toimellinen taaskin ollut. Ja kun on kaikki selvitetty taas, iloa silloin tuokoot nuorten parvet puutarhoihimme, eikä liikaa lie jos minuakin joku kaunotar polulla vilpoisalla silloin kohtaa.
LEONORA.
Lupaamme kyllä silmän ummistaa.
ALFONSO.
Ja minä sääliä, sen tiedättehän.
PRINSESSA (taustaan päin kääntyneenä). Oon kauan nähnyt Tasson lähestyvän. Hän astuu hitaasti ja pysähtelee tuon tuostakin, kuin epäröiden, sitten käy nopeammin taas, ja vitkailee jo kohta.
ALFONSO. Älkää häntä häiritkö, kun unelmoiden, mietteissään hän kulkee!
LEONORA.
Ei, meidät huomas hän ja tänne käy.