Tuttavallista seuramieltä, joka idättää sellaista taipumusta kuin ystäviemme kesken, suurempi seura voi vain epämieluisasti häiritä. Kaikki neljä olivat jälleen tyytyväiset jäädessään yksin suureen saliin. Kotoinen tunne kuitenkin hieman kärsi, kun Eduardille tuotu kirje ilmoitti huomenna saapuvan uusia vieraita.
Kuten otaksuimme, huudahti Eduard Charlottalle: kreivi ei jää tulematta, hän saapuu huomenna.
Silloinpa ei paronitarkaan ole kaukana, virkkoi Charlotta.
Eipä suinkaan! vastasi Eduard. Hän saapuu hänkin huomenna taholtansa.
He pyytävät yösijaa ja aikovat ylihuomenna matkustaa yhdessä eteenpäin.
Niin ollen meidän täytyy ajoissa ryhtyä toimenpiteisiin, Ottilia! sanoi
Charlotta.
Miten käskette asian järjestää? kysyi Ottilia.
Charlotta antoi ylimalkaiset ohjeet, ja Ottilia poistui.
Kapteeni tiedusteli mainittujen henkilöiden välistä suhdetta, jonka hän tunsi vain suurimpia piirteitä myöten. He olivat aikoinansa, kumpikin jo naimisissa ollen, intohimoisesti rakastuneet toisiinsa. Kahta avioliittoa ei käynyt häiritseminen huomiota herättämättä; ajateltiin avioeroa. Paronittarelle se oli onnistunut, kreiville ei. Heidän täytyi näön vuoksi erota toisistansa, mutta heidän suhteensa säilyi, ja jos he eivät voineetkaan talvisin olla yksissä pääkaupungissa, niin he korvasivat asian kesäisin huviretkillä ja kylpylaitoksissa. He olivat kumpikin hieman vanhemmat kuin Eduard ja Charlotta, ja kaikki olivat likeisiä ystäviä varhemmilta hovissaoloajoilta. Hyvät suhteet oli yhä säilytetty, vaikka ei kaikkia ystävien toimia voitukaan hyväksyä. Ainoastaan tällä kerralla heidän tulonsa oli Charlottan mielestä tavallaan sopimaton, ja jos hän olisi tarkoin tutkinut, minkätähden, olisi hän huomannut varsinaisena syynä olevan Ottilian. Hyvän, puhtaan lapsen ei pitänyt niin varhain nähdä sellaista esimerkkiä.
He olisivat tosiaankin voineet pysyä poissa vielä pari päivää, sanoi Eduard Ottilian astuessa jälleen huoneeseen, kunnes olemme saaneet järjestetyksi ulkotilan myynnin. Kauppakirja on valmis; toinen jäljennös on minulla tässä, mutta toista vielä puuttuu, ja vanha kanslistimme on pahoin sairastunut. Kapteeni tarjoutui työn suorittamaan, samoin Charlotta, mutta ehdotuksia ei hyväksytty ilman muuta.
Antakaa se vain minulle! huudahti Ottilia hieman hätäisesti.