Päivälliselle kutsuttiin meidät erääseen virolaiseen perheeseen, jonka lapsen minä olin kastanut. Halusta otimme vastaan kutsumuksen, sillä kuinka hyvänsä koettaakin katsoa eteensä niin tulee kuitenkin saamaan kiristää nälkävyötä sellaisilla matkoilla. Leipä ja tee ovat jokapäiväisenä ruokana usein viikkomääriä. Kun saksalaiset näkivät ettemme pitäneet itsiämme liian hyvinä käymään vieraina virolaisen luona, katsoivat nekin voivansa kutsua meidät luokseen. Ettemme loukkaisi heitä kävimmekin erään saksalaisen luona, jossa meitä kestittiin teellä, marjahillolla j.m. Omituisena ilmiönä tahdon mainita kirkonpalvelijan tehtaalla, sillä suvaitsevampaa kristittyä en ole koskaan nähnyt. Hän esitti itsensä minulle oikeauskoisena luteerilaisena sekä piti huolta kaikista kirkonisännän velvollisuuksista. Mutta tätä ei hän tehnyt ainoastaan luteerilaiselle papille. Kun kreikan-uskoinen sielunpaimen tuli paikkakunnalle, palveli hän häntä yhtä uskollisesti sekä sytytti suitsutusastian venäläisessä kirkossa j.n.e. Jos taas tuli roomalaiskatoolinen pappi sinne, liittyi hän hänen seurakuntaansa, johon hän, puolalainen kun oli, lienee kuulunutkin. Toimitettuamme tehtaalla kaikki mitä meillä oli tekemistä, läksimme takaisin Arbatiin, saadaksemme lopultakin tietää kuinka Sojoottien luokse matkustamisen kävi. Yhä kestävän sateen johdosta oli vesi nousemistaan noussut. Muutamat metsästäjät olivat edellisenä päivänä tulleet joen yli, josta meidän oli matkallamme kahlattava senkin seitsemän kertaa, ja olivat siinä kastuneet aina kainaloita myöten. Sen vuoksi ei meitä suuresti ihmetyttänytkään ettei kukaan ruvennut lähtemään sellaiselle matkalle meidän kanssa syksymyöhällä. Asuntomme isäntä, kasakka, kielsi meitä myöskin jyrkästi matkustamasta, sillä hän itsekään ei ollut voinut käydä katsomassa paulojaan ja loukkaitaan kahteen viikkoon, vaikka hän arveli kallisarvoisia turkiseläimiä olevan mätänemässä hänen pyydyksissään. Kun samalla kerrottiin meille millä tavalla muutamat sojootit, jotka viikko sitten olivat lähteneet kotiinsa, olivat kulkeneet jokien poikki, niin menetimme toivon päästä "taivaan valtakuntaan". Sojootit olivat nimittäin sitoneet vaatteensa niskansa taakse, ajaneet hevosensa jokiin ja tarttuneet niiden häntiin ja siten uineet yli jääkylmässä. Tällä tavalla emme kuitenkaan tahtoneet vaeltaa.
Vastenmielistä oli myöskin lähteä paluumatkalle Minusinskiin, kun kerran olimme jo näin kauvas länteen matkustaneet. Rupesimme tekemään uutta matkasuunnitelmaa, josta pian sovimme. Kesäaikana voi nimittäin päästä Altain vuoriston poikki Kuznjetskiin länsi-Siperiassa. Tätä tietä, joka vielä oli kuljettavaa ja vähemmin vaivaloista kuin tie Mongoliaan, päätimme lähteä. Tieteellisessä katsannossa oli edullista Appelgrenille kulkea tätä tietä ja minulla oli kauvan ollut hiljainen halu päästä kullanhuuhtomoille Altai-vuoristossa, sillä siellä työskenteli melkoinen joukko luteerilaisia, joilla ei ollut mitään sielunhoitoa. Sitä paitsi oli minulla tiedossa että löytyi muutamia suomalaisia sekä Kuznjetskissä että Barnaulissa, jossa jälkimäisessä kaupungissa myöskin Appelgren mielellään halusi käydä siellä olevan museon vuoksi. Matti lähetettiin Minusinskiin viemään sieltä Appelgrenin tarantassia ja meidän kalujamme Tomskiin, jossa me yhtyisimme häneen.
II.
Lähetettyämme pois minun tulkkini, sain minä ruveta hänen vaikeaan toimeensa ja vaikka olinkin kovin tottumaton tähän tehtävään, tulimme juttuun kuitenkin. Arbatista oli meillä päivän matkan Tastipiin, joka on viimeinen kylä Minusinskin puolella Altain vuoristoa. Sieltä oli vielä 400 virstan matka Kuznjetskiin. Tastipissa tahdoimme ottaa hevoset aina Daniloffin kullanhuuhtomoon Altailla. Erään maakauppiaan välityksellä saimmekin tarpeellisen luvun hevosia. Kaikkialla tapasimme ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Niinpä oli esim. sama kauppias, joka ei ainoastaan ollut liikkeessä puoli päivää hankkimassa meille hevosia vaan myös kutsui meidät kaksi eri kertaa luokseen vieraisiin, vierasvarainen mies. Yön ennen lähtöämme saimme maata oikein tehdyissä vuoteissa, joka muuten ei koskaan ole minulle tapahtunut matkoillani. Hyvä jos itsellä on jotakin allensa heitettävää lattialle, sillä talon puolesta ei anneta mitään.
Me otimme asunnon erään rikkaan lesken luona, jolla oli useampia huoneita maalattuine lattioineen ja verhottuine seinineen. Koristusten joukossa huomattiin suuri joukko kallisarvoisia pyhäinkuvia. Emännän sisar oli tehnyt pyhissä vaelluksen Kijeviin. Varhain aamulla kävivät nämä hurskaat sisarukset rukoilemassa pyhimpien kuvain edessä. Minun kysymykseeni kuinka tyytyväinen hän oli pyhissä vaellukseensa Kijeviin, sanoi hän: "kyllä olisi hyvin hauskaa tehdä sellainen matka uudestaan, kun vaan olisi kelpo tavalla rahaa".
Venäläiset ovat aina, sekä yöllä että päivällä, valmiita juttelemaan. Heidän suurin huvituksensa on kokoontua yhteen, joko kapakkaan tai johonkin muuhun rakkaasen paikkaan, jossa heidän puhetulvansa saa esteettömästi virrata. Usein on tapahtunut että naapurit ovat varronneet tilaisuutta kun minä olen juonut teetä jossain talossa ja tulleet sinne saadakseen haastella minun kanssani. Sellaisissa tilaisuuksissa sanovat he usein hyvästijättäessä: "paljo kiitoksia kun olette olleet niin hyvä ja jutelleet meidän kanssa." Ennen lähtöämme tuli nytkin muutamia meidän luoksemme mainitussa tarkoituksessa. Heidän joukossaan teki varsinkin eräs pikkukauppias itsensä huomatuksi puhelijaisuudestaan ja vaikka meidän oli vaikeata keskustella venäjäksi niin meni se kuitenkin mukiin kun he itse johtivat puhetta. Kun tuli puhe muinaistutkimuksesta, alkoi tämä kauppias laajalti selittää mitä hän oli lukenut jättiläisistä ja muista ihmeellisistä olennoista. Sellaisten jäännöksiä ja luita oli hänen vakuutuksensa mukaan löydetty Muurmanin metsissä, jos oikein käsitin häntä. Toisen uskottavamman tarinan kertoi hän myös meille. Jotenkin näin kuului hänen kertomuksensa: "Muutamia vuosia sitten syntyi kauhea liike täällä läheistöllä tataarien keskuudessa. He olivat nimittäin löytäneet, kuten uskoivat, pyhän kuvan jossain metsässä. Löydetyn kuvan luo alettiin nyt joukottain tekemään pyhiinvaelluksia. Viimein menin minäkin sinne ja mitäs näen! Metallista valetun naisenkuvan. Minä ymmärsin heti ettei tämä ollut mikään pyhimyksenkuva ja sanoin että yhtä pyhä olisi minun vaimoni tai minkä muun naisen kuva hyvänsä. Luultavasti on ollut, sanoin minä, joku kuningas tai ylhäinen mies, joka on teettänyt itselleen vaimonsa tai tyttärensä kuvan, pitääkseen muistona rakastetusta jos tämä kuolisi. Kuva on vihdoin joutunut maahan sekä on nyt sattumalta päässyt päivän valoon. Niin on se asia." Kun hän niin puhui täydestä vakaumuksestaan, tulivat tataarilaisparat hyvin alakuloisiksi ja noloiksi, kun kaikki heidän ilonsa siitä että Jumala oli heitä muistanut ihmeellisellä pyhimyksenkuvalla, siten riistettiin heiltä pois. Asia päättyi siten että kuva ostettiin Minusinskin museoon, jossa se vielä on nähtävänä.
Hyvä halu olisi minulla kyllä ollut sanoa "kuva kuin kuva", mutta pidin hyödyllisempänä kiiruhtaa lähtöä ja menin sen vuoksi toimittamaan matkalla tarvittavia aineita. Puudan rukiisia korppuja varustimme mukaamme sekä yhtä ja toista ruokatavaraa. Meidän oppaamme otti toimekseen varustaa meidät tuoreella lihalla matkaksi, jossa tarkoituksessa hän teurasti lampaan. Paitsi meitä ja meidän kolmea hevosta kuului matkueesen opas ja eräs työmies rautatehtaasta sekä kuormahevonen, joka kantoi neljä puutaa rautakaluja kullanhuuhtomoita varten. Kaikkiaan oli siten kuusi hevosta. Kun meidän tiemme kulki enimmäkseen pienien vuorenvirtojen rantoja, ei maan ylenemistä huomattu juuri muusta kuin veden nopeudesta virroissa, jotka koko kulussaan muodostivat lakkaamattoman kosken.
Näiden poikki täytyi silloin tällöin kahlata, sillä milloin kohtasimme toisella puolen vuoren, joka sulki meiltä tien, milloin taas toisella puolella. Jo ensimmäisenä päivänä saavutimme korkeuden, missä kaikki viljankasvattaminen lakkasi, sillä yöhallojen kerrottiin turmelleen kaiken viljan mitä oli koetettu kylvää täällä. Päivä päivältä tuli metsä yhä vaikeammaksi päästä läpitse. Minun pelkoni kuinka osaisimme perille, kun kaikki olimme ensikertalaisia, hälveni pian sillä oli paljo vaikeampaa päästä pois tieltä kuin pysyä sillä. Joka ei ole nähnyt aarniometsää ei voi aavistaa kuinka runko rungon vieressä siellä seisoo ihan toisessaan kiinni ja kuinka mahtavan suuria ne ovat. Me näimme puita, jotka olivat pari kyynärää läpimitaten, mutta löytää sellaisiakin, jotka ovat kolme kyynärää läpimitaten, jos oikein rupeaa etsimään. Sellaisia jättiläispuita oli usein kaatunut polkumme poikki ja ainoastaan hakkaamalla, polttamalla tai sahaamalla oli niiden läpitse saatu tehdyksi tietä.
Tavallisimmat puulajit Altailla olivat lehtikuusi, kuusi, mänty ja seetripuu. Ensimmäisenä päivänä oli meillä ainoastaan lehtikuusimetsiä kuljettavana läpi, mutta toisena päivänä kulki tiemme suurien seetrimetsäin kautta, ja ylimpänä koristivat kuuset kukkuloita. Vahinko vaan että meidän matkamme tuli tapahtumaan niin myöhään syksyllä, sillä nyt emme saaneet nähdä ylistettyä Altain kasvistoa täydessä ihanuudessa.
Suomessa tavattavista puutarhakasveista näimme Altailla spireapensaan, Siperian hernepuun, humalan ja myrskyhatun. Paljo meille tuntemattomia sekä pensaskasveja että yrttejä näimme sekä vuoriseudussa että arolla. Yöt vietimme tällä noin 3-400 virstan pituisella matkalla joko jossakin muiden matkustajain tekemässä kodassa eli balaganissa, kuten niitä venäjäksi kutsutaan, tai myös salvetuissa huoneissa, joita kullanhuuhdonta-yhtiöt ovat rakennuttaneet väestölleen lepopaikoiksi matkoilla huuhtomoihin ja niistä takaisin. Edellisissä on hyvin vähän suojaa sadetta ja tuulta vastaan. Kuitenkin ovat ne autioissa metsissä kyllä tervetulleita yösijoja. Appelgren piirusti yhden sellaisen kodan, jonka kuvan lukijat sittemmin ovat Kyläkirjaston Kuvalehdessä nähneet. Yöksi päästettiin hevoset irti etsimään itselleen ruokaa. Mutta kauvas eivät meidän uskolliset kantajamme meistä erinneet, sillä niillä oli vaistomainen pelko tuosta äärettömästä metsästä. Sillä aikaa kun miehet riisuivat meidän hevosiamme, kokoilimme me toiset polttopuuta ynnä kuusen havuja joilla saimme istua. Kun tuli oli syttynyt, asetettiin teekattila kiehumaan ja me aloimme uskollisesti järsimään ruiskorppujamme.