En voi olla ottamatta H. Lansdellin kuvauksen mukaan erästä herra Seebohmin kertomusta jäänlähdöstä ala-Jeniseillä 1877. Hän ja hänen seurueensa matkustivat alas virtaa jäätä pitkin kapteeni Wiggingsin kanssa ja tulivat Thames-laivalle sen talvikortteeriin lähellä Kureikan laskua Jeniseihin, jossa he aivan rauhallisina odottivat laivakulun alkamista, kun kesäkuun 1 p. tuli ja sen mukana mitä Seebohm kutsuu "Jenisein taisteluksi".

"Paino altapäin vaikutti että eräs iso jääala nousi ylös, ja sysätessään kulmikasta rannan nientä vastaan muurautui vähitellen jakso 50 à 60 jalan korkuisia jäävuoria, jotka tarjosivat erittäin hauskan näyn. Suuria jäämöhkäleitä, kuuden jalan paksuisia ja kahdenkymmenen jalan pituisia, oli siellä pystyssä, toiset musertuivat palasiksi ja näyttivät rikkoontuneelta posliinilta. Toiset palaset olivat valkoisia, toiset kirkkaita kuin kristalli tai sinisiä kuin Italian taivas. Sen jälkeen rupesi joki nousemaan ja yön kuluessa murtautui koko Jenisein jääkuori irti, niin laajalta kuin voi nähdä, hirmuisella räiskeellä. Sankka joukko jääleippoja ja ahtojäätä syöksyi hillitsemättömällä vauhdilla ylös Kureikaa, lykkäsi laivaparkaa edellään kuten leikkikalua ja jätti sen illalla melkein kuivalle maalle suurten jäälohkareiden keskelle. Näillä ahtojään joukoilla Jeniseillä oli muutamina päivinä 30 virstan nopeus tunnissa. Siten jatkui neljätoista päivää. Monta neliöpenikulmaa jäätä kulki ylöspäin muutamia tuntia ja sitten taas takaisin. Välistä olivat ahtojää ja leipot pakkaantuneina niin tiviisti yhteen, että näytti kuin olisi hyvin helposti voinut päästä joen poikki. Toisin paikoin voi löytyä iso määrä avointa vettä ja jäävuoret 'poikivat', kulkiessaan eteenpäin suuresti huojuen ja loiskuen, niin että se kuului penikulman päähän. — Lopuksi seurasi viimeinen hävitys voitetun talven voimille, jotka yhä enemmän väsyivät 14 päivän pituisessa taistelussa, ja seitsemän päivän vielä kuluttua tulivat suuren pohjoisarmeijan taistelijat hiljakseen purjehtien alas jokea muserrettuina ja päivettyneinä pieninä jäävuorina, likaisina jääkappaleina jotka näyttivät liejumöhkäleiltä ja särkyneenä ahtojäänä perikatonsa viimeisessä tilassa, — jonka jälkeen joki oli noussut 70 jalan korkeuteen."

Jenisei-joen keskimääräinen nopeus sen keskijuoksulla, joksi on laskettava Minusinkin-Jeniseiskin väli, on laskettava niiden tietojen mukaan mitä olen nähnyt noin 10 virstaksi tunnissa. Mutta on paikkoja, missä virran nopeus nousee puolta suuremmaksi. Jenisein yläjuoksulla kuljetaan Sajoottien luota Minusinskiin Sajaanin vuoriston läpi hirsilautoilla. Nämä matkat eivät ole vaarattomia. Kun on kuljettava jostakin koskesta, niin tarvittanee kyllä teräksisiä hermoja etteivät kasvot käy kalpeiksi. Muutamat suomalaiset, jotka tulivat kullanhuuhtomoista Amurista hirsilautalla, kertoivat että heillä oli mukanaan eräs korkeampi venäläinen virkamies, joka, kun he lähestyivät vaarallisinta paikkaa, rupesi hädissään huutamaan: "laskekaa minut maalle, laskekaa minut maalle, minulla on vaimo ja lapsia!" Luultavasti tapahtuu jotenkin samallaisia kohtauksia joka kerta, kun näistä paikoista kuletaan. Virran nopeuden vuoksi pysyvät muutamat paikat jokea talvella jäätymättä. Kestää usein kauvan ennenkuin jää on kuljettavaa Jenisein poikki. Usein kuljin jäätä Obin ja kaikkien sen sivuhaarojen poikki, mutta kun tulin Jeniseille, oli se niin sula että sen poikki voi kulkea lossilla. Vielä kauvan sittenkin kun lossi on lakannut kulkemasta, voi veneellä päästä jäähyhmän läpi. Koettaminen kestääkö jää joella jo hevosen kulkea, ei ole sekään vaaratonta. Kuinka tämä tapahtuu, näkyy seuraavasta.

Matkalla Minusinskista Omskiin tulin minä joulukuun keskipalkoilla 1888 eräänä yönä Abakanskin kylään, joka on Minusinskin puolella Jenisei-jokea. Kun ei kukaan tietänyt oliko jää niin lujaa että sitä voi kulkea, täytyi minun pysähtyä postitaloon päivänkoittoon asti. Minä rupesin makaamaan reessäni postitalon edustalla, etten tarvitsisi viedä sisälle matkakalujani joita muuten olisi voitu varastaa. Sellainen uni, kun on vartioitava kapineita ja epäluulolla kuultava joka askelta ja ääntä läheistössä, ei suinkaan ole virkistävää. Matkatoverina oli minulla eräs kolportööri, joka makasi sisällä postitalossa, mutta hän valitti aamulla ettei ollut saanut rahtuistakaan unta, kun oli kuvitellut mielessään koko yön että varkaat olivat hyökänneet minun päälleni ja murhanneet minut. Päivän tultua pyysimme postihevosia, mutta kieltäydyttiin jyrkästi antamasta niitä matkalle epävarman Jenisein poikki. Minä läksin kylään ja tapasin viimein miehen, joka kolmesta ruplasta ryhtyi koetukseen viedä meidät yli. Hän valjasti hevosparin minun rekeni eteen ja niin lähdettiin ajamaan alaspäin virran rantaa myöten. Tultuamme erääsen paikkaan, jossa saari jakoi joen kahteen haaraan, kulimme onnellisesti ensimmäisen haaran poikki, vaikka näytti kamalalta, kun oli paikoittain sula vesi kahden kyynärän päässä reestä. Tultuamme saarelle pysähtyi kyytimies ja tahtoi tutkia jään lujuutta virstan levyisellä päävirralla. Me seurasimme mukana ja pian saimme nähdä erään kalastajan, joka laski koukkujaan. Häntä koetimme saada tutkimaan jään kestävyyttä ja lupasimme hänelle ruplan tästä vaivasta. "Minä tunnen Jenisein liika tarkoin ja tiedän kuinka monta uhria se joka vuosi vaatii ollakseni niin kevytmielinen että ruplan tähden antautuisin sellaiseen hengenvaaraan", sanoi kalastaja. Mitähän minun venäläinen kyytimieheni nyt rupeaa tekemään, ajattelin minä. Melkein pidin varmana että hän palaisi. Mutta hän lähti hetken matkan päähän joelle ja koetteli jään kestävyyttä lyömällä siihen kirveellä siellä täällä. Sitten tuli hän taas hevosten luo, jonne minun matkatoverini ja minä olimme menneet ja sanoi että olisi parasta uskaltaa koetus. "Tehkää te kuinka tahdotte ja kapineet ja reki menkööt Jeniseihin, mutta itseäni en minä pane sellaiseen vaaraan", sanoin minä. Niin arveli matkatoverinikin, ja molemmat nousimme reestä. Venäläinen nousi seisomaan reen nenään ja löi hevosia ruoskalla. Hänen huutaessaan ja viheltäessään lähtivät nämä juoksemaan täyttä laukkaa. Huolestuneina seurasimme katseillamme tuota rohkeata ajajaa. Parin minuutin päästä, kuljettuaan vaarallisimman paikan yli, seisahtui hän ja viittasi iloisesti meitä seuraamaan. Ihmetellen katselimme tuota pitkäpartaista venäläistä talonpoikaa ja ajattelimme: "sotajoukolla tällaisia voisi maailman voittaa". Tultuamme seuraavaan kestikievariin, annoimme hänelle mielellämme ei ainoastaan sovittua kyytipalkkaa vaan myös juomarahan, joka oli jonkun verran runsaampi tavallista.

Mitä olisikaan Siperia ilman näitä suuremmoisia jokia! Luoksepääsemätön alue, joka näyttäisi kuolleelta ruumiilta, ilman elostavia valtasuonia. Sillä sellaisiin suoniin voi näitä jokia, jotka ovat suurimpia maapallolla, verrata. Minun mielestäni ei se ole Jenisei, kuten yleensä näytään olettavan, vaan Obi-Irtish sivujokineen, joka tulee aikoinaan olemaan tärkeimpänä välittäjänä Siperian kaupalla, sillä se leikkaa pitkin ja poikki viljavimman osan Siperiaa, tuon maanviljelykselle sopivan ja hedelmällisen länsi-Siperian tasangon.

XXII.

Eräs yö syrjäteillä.

Aivan yleinen luulo Siperiassa on että asukkaat useimmissa paikoissa ovat valmiit ryöstämään ja murhaamaan matkamiehen, jos vaan tämä voi tapahtua ilman kiinnitulemisen vaaratta heille itselleen. Että kaikki tämä osaksi on tottakin, siitä sain Siperiassa ollessani varmoja tietoja ja siitä ovat todistuksena usein teiden varsilla tavattavat ristit. Asetetaan aina risti tiepuoleen, missä ryöstömurha on tapahtunut. Miten siirtolaisjoukkoja, joihin oli kuulunut aina viisi tai kuusi perhettä, oli jäljettömiin kadonnut, miten monia kymmeniä murhattujen ruumiita oli löydetty siitä tai siitä joesta tai järvestä, miten se ja se murhattiin ja ryöstettiin matkalla, kaikki nämä ovat asioita, joita eri muodossa yhä kuulee kerrottavan. Matkoilla, kun kulkee tuntemattomien ihmisten keskuudessa ja tuntemattomissa paikoissa, tarvitsee aina olla hiukan varovainen. Joka matkustaa ilman sellaista varovaisuutta, todistaa sillä joko että hän on ihan tietämätön olosuhteista taikka myös kevytmielinen. Eräs varokeino, joka on otettava huomioon niin tarkoin kuin suinkin, on matkustaa kruununpostilla. Sillä jos tämän tekee, niin matkustaa ihan varmasti. Postitalossa eli kestikievarissa joka, kuten koko kyydinpito, on kruunun laitos, löytyy kirja, johon kruunun palkkaama kirjuri merkitsee matkustajan nimen, milloin hän tuli, kuinka kauvan hän viipyi paikalla, milloin hän läksi ja kyytimiehen nimen. Joka posti-asemalla saa kyytimies ilmoituksen kaikesta tästä, jonka hän seuraavalla asemalla näyttää kirjurille, joka kuittaa ottaneensa sellaisen kyytin vastaan. Niin kuljetaan asemalta asemalle ja siten on mahdotonta jäljettömiin kadota. Mutta kun on monta etua matkustamisesta "vapaalla postilla" eli ystävän luota toiselle, jolla tavalla voi päästä "ketjun katkeamatta" Tjumenista Irkutskiin, niin pitävät monet tätä matkustustapaa parempana. Suurilla valtateillä voi vaaratta matkustaakin näin, mutta ei syrjäisemmillä seuduilla. Myönnän vielä että virkamies voi ilman suurempaa vaaraa matkustaa missä tahtoo, sillä tiedetään että hänen katoomisensa ei tapahdu ilman jälkoluja. Mutta alempaan yhteiskunta-asemaan kuuluvan muukalaisen tulee matkustaa mitä suurimmalla varovaisuudella.

Siperiasta kotiin tultuani on usein kysytty minulta enkö koskaan ollut hengenvaarassa siellä. Mutta mikäli itse tiedän, en koskaan semmoisessa tullut olemaan, vaikka kyllä minua muutamia kertoja varoitettiin varomaan itseäni ilkiöiltä omain maanmiesteni joukossa, jotka olivat minua uhkailleet. Yhden ainoan kerran oli minulla suurempaa vastahakoisuutta lähtiessäni matkalle erääsen pahanmaineiseen paikkakuntaan, jossa muutamia tunnettuja suomalaisia roistoja asui, ja joista yksi oli lausunut kovia uhkauksia minua vastaan. Saavuttuani paikalle lähetin heti tiedon kaikille että olin saapunut heidän kaupunkiinsa ja olin pitävä jumalanpalvelusta silloin ja silloin. Se henkilö, joka oli uhanut minun henkeäni, ei ollenkaan saapunut jumalanpalvelukseen, ja siihen olin minä tyytyväinen. Yhden ainoan kerran jouduin käsikähmään erään päihtyneen suomalaisen kanssa, joka jo nyt on saanut surmansa Siperiassa.

Matkalla ei saa pitää itseään, kuten sanottu, kovin huolettomana.