Kahdeksantoista vuotias oli Heikki ijältään, kun hän meni rippikouluun. Siellä ei hän ollut ollenkaan "selvien kirjoissa." Sisältä hän tosin osasi lukea, mutta ulkoluku oli niin ja näin. Jos hän milloin malttoi kuunnella papin selityksiä, niin osasi hän vastailla "ymmärryksen perään", mutta milloin ei kehdannut kuunnella, niin vastaili hän "puita heiniä", jolle toiset rippikoulupojat saivat nauraa.
Tämä tietysti harmitti pappia ja hän sanoi vakaisesti Heikille:
"Sinä, Hilkkonen, näyt olevan aika näsäviisas: kun et viitsi kuunnella minun selitystäni, niin sinä latelet omiasi ja luulet niiden kelpaavan vastaukseksi. Jos tätä menoa kestää ja ei tule parannusta, niin saat käydä kymmenen koulua, ennenkuin ripille pääset."
Tämän jälkeen alkoi Heikki olla ahkerampi, joten hän pääsi kun pääsikin ensi koululla ripille.
Kahdenkymmenen vuoden ikäisenä pääsi Heikki kotivävyksi rikkaan Kanalan taloon, vaikka morsian ei ollut hänestä oikein mieluinen. Mutta arvo päästä rikkaan talon ainoaksi perilliseksi miellytti toiselta puolen Heikkiä, joten hän suostui naimiskauppoihin Kanalan valkean Annin kanssa, joka otti Heikin ilomielellä; sillä Heikki oli pulska poika ja sukkela kuin vedenkala.
Kanalan talo oli maantien varrella, mäen töyryllä, josta oli kaunis näköala Pitkällejärvelle. Aina, kun pitäjän vallasväki kulki joko kaupungissa tahi naapuripitäjässä, kävivät he Kanalassa, jossa heitä syötettiin ja juotettiin. Heikki, joka oli nuori ja nopsa, sai ottaa vieraita vastaan, riisua niiden päällysvaatteet tultua ja pukea ne lähtiessä, juottaa ja korjata vierasten hevoset, sekä toimittaa monta muuta pientä palvelusta. Tästä toimesta sai hän vierailta vähän juomarahaa, josta Heikki hattua nostaen luki kiitokset.
Pitäjän nimismies, paksu ja pitkä nalisilmä herra, kävi usein Kanalassa ja oli tuttu talossa. Matkustellessaan ryöstöretkillä, maantien syynillä, ynnä muilla virkamatkoillaan, kävi hän aina Kanalassa syömässä ja juomassa. Siinä tuli hän tuntemaan talon vävyn, Heikki Hilkkosen.
Kerran hyvällä tuulella ollessaan sanoi nimismies Kanalan isännälle:
"Kuules, hyvä ystävä, mitä minä olen tuuminut?"
"Mistäs minä sen voisin arvata, mitä herra vallesmanni tuumaa? Meidän, tuhmain talonpoikain on mahdoton tietää herrojen tuumia", vastasi isäntä.