"Moisesta asiasta minun pitäisi piiskata lastani, en ensinkään", vastasi isä. "Joshan kyläläiset juoksivat rannassa, niin tämäpähän on asia. Siinähän heidänkin aikansa meni rattosammasti. Olihan tämä jotakin vaihetta heidän yksitoikkoiselle elämälleen. Kas minäpäs en kuritakaan poikaani näin mitättömästä asiasta."
"Tuo minusta on kumma, että pahuutta ei tunnusteta pahuudeksi, vaan puolustetaan sitä. Tässä käypi toteen raamatun lause: 'Jumalaton tekee pahaa ja kerskaa siitä.' Ehkäpä vielä saat tuta, että se on tosi: joka vitsaansa säästää, hän vihaa lastansa, vaan joka sitä rakastaa, hän aikanansa sitä kurittaa", virkkoi äiti pahoilla mielin.
"Vaikka lue koko raamattu ulkoa, niin en minä sittenkään poikaa rankaise", päätti isä.
Tuntien miehensä luonteen kovuuden, ei äiti enää virkannut mitään, vaikka mielensä oli monen makuinen poikansa tähden.
Seuraavana aamuna saattoi Heikin isä sanan kylälle, ett'ei Heikki hukkunutkaan, vaan on terveenä kotona, kertoen entiseen tapaansa mielihyvällä poikansa kepposista.
Kun kylänvanhin, joka asui toisessa päässä kylää, sai tietää Heikin kujeet, meni hän Hilkkolaan ja sanoi vakavasti Heikin isälle:
"Kuules, hyvä naapuri! Sinun poikasi on monta kertaa valehdellut ihmisiä ja sinä vaan kuulut nauravan hänen kujeillensa, etkä ensinkään rankaise häntä pahoista teoistansa. Ja kun tämä eilinen tepponen on jo julkista petosta, niin minä, kylänvanhimman viran puolesta, vaadin sinua rankaisemaan poikaasi. Tahi jos et sinä sitä tee, niin minä ilmoitan asian rovastille ja hän saa tehdä mitä hän hyväksi näkee. Heikkisi ilkeys käy jo sietämättömäksi."
Tämän uhkauksen kuultuaan lupasi Hilkkonen rangaista poikaansa. Mutta kylänvanhin ei sanonut ennen tyytyvänsä, ennenkuin oli omin silminsä nähnyt pojan saavan selkäänsä, muuten hän sanoi kaipaavansa rovastille.
Kun Hilkkonen näki asian olevan niin kireellä, ett'eivät mitkään verukkeet auttaneet, kutsui hän poikansa, selitti hänelle yhdessä kylänvanhimman kanssa valheen ja petoksen vahingollisuuden, sekä antoi samalla aimo selkäsaunan eilisistä ja muista kujeista. Itkussa silmin lupasi Heikki parantaa itsensä.
Heikki kasvoi ja vauristui vähitellen, eikä hän enää sen perästä mitään suurempaa kepposta tehnyt. Vallaton hän tosin oli, mutta ei pahanilkinen, eikä siis muita nuorukaisia pahempi.