"Sanasta miestä ja sarvesta härkää", vastasi isäntä.
"Hyvä on, jos niin on", virkkoi nimismies. "Mutta meidän tulee kaikissa asioissa olla varovaiset, jos tahdomme maineemme säilyttää. Laita sinä nyt kutsumaan pari ystävätäsi hevoisharjakaisille. Sillä aikaa sinä annat minulle sata ruplaa. Me sitte vierasten miesten läsnäollessa hieromme hevoskauppoja ja sovimme vihdoin sataan ruplaan. Minä annan sinulle rahasi takaisin ja vien oriin mennessäni. Sitte ei kenkään voi sanoa, että sinä ostit vävyllesi lautamiehen viran oriillasi, eikä myöskään, että minä otin oriin lahjaksi, vaan kaikki käypi niinkuin tavallinen hevoskauppa."
Isäntä teki neuvon mukaan. Vierasten miesten nähden antoi nimismies isännälle sata ruplaa oriin hintaa ja niin oli hevoskauppa päätetty. Harjakaisia juotiin aikalailla. Lähteissään vei nimismies oriin kerallaan ja niin se juttu päättyi.
Lautamieheksi päästyään ei Heikki enää pitänyt talon töistä niin suurta lukua kuin ennen. Hän kulki kylillä "virkamatkoillaan". Isäntä renkien kanssa toimitti talon tehtävät. Ensi alussa antoi lautamies apellensa kaikki rahat, mitä hän sai ansaituksi. Tämä oli isännästä hyvä ja pian hän unohutti sadan ruplan maksavan oriin, jonka oli nimismiehelle antanut.
Kylillä kulkiessaan, kun yksi ja toinen tarjosi lautamiehelle ryyppyjä, oppi hän vähitellen maistelemaan vihovaa. Hän koetteli sitä tehdä niin salaisesti, ett'ei kotoperhe siitä mitään tiennyt. Isäntä tosin oudostui Heikin lihomista, mutta Heikki selitti sen tulevan siitä, että oli helpommalla työnteolla, ja siis jouti paremmin lihomaan.
Nimismiehen neuvosta ei Heikki ensimmäisissä käräjissä paljon puhunut oikeuden istunnossa. Vastasi vaan silloin kun kysyttiin. Muuten oli hän ääneti ja kuunteli asiain menoa. Tästä syystä piti käräjäkirjuri Mellin uutta lautamiestä typeränä ja haukkui häntä seläntakana pölkkypääksi.
Olipa Hermelinillä, kuten lautamiehet häntä kutsuivat, toinenkin syy, jonka tähden hän Hilkkosta hammasti. Mellin nim. tahtoi lautamieheksi pitäjän pääpohattaa Huikkolan Heikkiä, joka puolestaan lupasi Mellinille antaa vaimoksi ainoan tyttärensä. Mutta kun asia kävi toisin, niin suuttui Mellin siitä, ja oli, vaikka syyttä, vihainen Hilkkoselle, joka viran sai.
Kun käräjät olivat päättyneet, niin piti tuomari lautamiehille loppiaiskekkerit, joissa oli myöskin nimismies ja kirjuri Mellin. Siinä meni juotinki samaten kuin muukin meno säännöllisesti niin kauan kun herrat siinä olivat; mutta puolen yön aikana, kun tuomari ja nimismies olivat pois menneet, alkoivat jälelle jääneet lautamiehet elämöidä omalla tavallaan. Hutikkaan tultuaan osotti kirjuri Hilkkosta ja sanoi:
"Kas tuota jäkkäniskaa, pölkkypäistä, sen vatsaa paksua ja ympyräistä."
Tämä tietysti suututti Hilkkosta, mutta hän koki hillitä itseänsä ja sanoi ainoastaan: