Vihdoin asettui koira ja kyökissä vallitsi taas hiljaisuus. Juhanaa nauratti tämä tapaus niin, että hänellä oli työtä tuskaa pidättäessään, ett'ei äänensä olisi kuulunut.
"Sellaista se on niiden kummitusten laita", ajatteli Juhana itsekseen. "Aina siinä on joku luonnollinen syy, jota ei viitsitä tutkia, vaan pelätään." Häntä hävetti sekä illallinen että äskeinen pelkonsa. Ja vaikka hänelle juohtui mieleen kuollut pastori, ei häntä se enää yhtään peloittanut. Hän päätti vakavasti totuttaa itseänsä rohkeammaksi ja koettaa ottaa selkoa, jos jolloinkin sattuisi jotain erinomaista kuulemaan tahi näkemään. Näissä vakavissa ajatuksissa nukkui hän uudestaan.
Seuraavana aamuna kyselivät tytöt Juhanalta, kuuliko hän mitään erinäistä kolinaa. Juhana sanoi kuulleensa koiran haukuntaa ja jotain semmoista. Tytöt kielsivät Juhanaa rouvalle mitään virkkamasta, jos olisi jotain kuullutkin. Sen lupasi Juhana ja pitikin sanansa. Ei hän puhunut siitä Miinallekaan, vaikka hän koetti sitä udella.
Tavallista aikaisemmin tuli rouva aamulla kyökkiin ja kysyi mikä meteli siellä oli yöllä ollut, kun se kuului makuukammariin asti.
Mari, joka oli ovelampi puheessaan, selitti kohta rouvalle, että kissa, joka huomaamatta oli jäänyt kyökkiin yöksi, pudotti savivadin pöydältä lattialle, ja se meni rikki. Sen kuuli "Ami" ja nosti siitä rähinän. Kyllä he ostavat uuden vadin särkyneen sijaan, joten talolle ei tule mitään vahinkoa.
Rouva torua kakotti vähänaikaa piikoja huolimattomuudesta ja siihen painui koko asia.
Tämän tapauksen perästä ei Juhana enää jäänyt kyökkiin yöksi, vaan asui kaikessa rauhassa pesutuvassa ja niin sai itsestään turhan pelon katoamaan. Samalla tavalla luulen minä jokaisen tulevan järkeensä, kun vaan lujaa tahtoa ei puutu.
Niinkuin Miinan puheista arvata sopii, piti hän Juhanasta sangen paljon ja puheli usein hänen kanssaan. Vihdoin kasvoi tuo pitäminen rakkaudeksi, jota Miina tavalla tai toisella tahtoi Juhanalle näyttää. Mutta Juhana, ollen viaton luonnon lapsi, ei sitä ymmärtänyt, pitäen vaan Miinan ystävyyttä kohteliaisuutena.
Eräänä päivänä, kun Juhana puolenpäivän aikaan tuli koulusta ja alkoi tutkia Eukliden alkeita, istuen tuolilla, selkä oveen päin, tuli Miina niin hiljaa tupaan, ett'ei Juhana sitä kuullut, laski takaapäin kätensä Juhanan kaulaan ja suuteli häntä. Tämä suututti Juhanaa niin, että hän, katsomatta, kuka se oli, lyödä napautti suuta vasten Miinaa niin, että tämän nenä alkoi juosta verta.
Miina juoksi kartanolle, jossa talon rouva sattui olemaan. Rouvan kysymykseen, mikä nenän saattoi vuotamaan, vastasi Miina että Juhana löi. Heti kutsuttiin Juhana siihen, ja hän tunnusti tekonsa.