"Lukekoon poika papiksi", tuumasi äiti. "Se on paras ja arvokkain virka. Kuinka meitä ilahuttaisikaan, kun meidän Junu saarnastuolissa paukuttelisi ja ämmät kirkossa itkeä tihustaisivat. Entäs lukusissa, häissä, ristiäisissä, maahanpaniaisissa, y.m. sellaisissa tilaisuuksissa, kuinka suuri arvo niissä papille annetaan! Olkoon vieraita kuinka paljon tahansa, niin papille sitä ensimäiseksi tarjotaan."
"Niin, tarjotaan ja kunnioitetaan edessä, mutta seläntakana nauretaan ja pilkataan", jatkoi isä äidin puhetta. "Jos pappi on totisesti uskovainen, — joita, Jumala paratkoon, harvassa löytyy, — niin häntä snnotaan ahdasmieliseksi, raukkamaiseksi, jesuiitaksi, y.m. Jos hän taas on maallismielinen, niin sanotaan häntä ulkokullatuksi ja valehtelijaksi, joka ei itsekään sitä usko, mitä muille saarnaa ja opettaa. Hän siis työskentelee, ei aatteen, vaan leivän tähden. Ja entäs se pohjaton ahneus ja rajaton vallanhimo, joka on koko pappissäädyn leimana, se minua ilettää. Ei, minun poikani ei saa tulla ihmisten irvisteltäväksi, vaan hänestä pitää tuleman rehellinen mies, joka elää aineessansa."
"Niin sinä, pappa hyvä, nyt puhut kuin keitetystä lampaan päästä", vastasi äiti kiivastuneena. "Jos joukossa on lurjuksia, niin on väärin syyttää koko säätyä. Katsoppas esimerkiksi meidän kappalaista, kuinka herttainen ja ylösotettu mies hän on. Kaikki häntä kunnioittavat, sekä herrat että talonpojat. Ja mikäs meidän rovastin on eläissä? Hän asuu komeassa pappilassa ja ajaa vaunuilla parihevosilla. Eikös sinunkin mieltäs hyvittäisi, jos meidän Junu-poika olisi sellaisena mahtavana rovastina?"
"Ei ensinkään", sanoi isä. "Olla nuorena ahneen rovastin apulaisena, jolla tuskin on niinkään iso palkka, kuin pappilan pehtoorilla, ei ole mitään hauskaa. Tavallinen renki, joka on vuodeksi pestattu, saapi olla samassa paikassa, mutta apulaispappi, tuo 'konsistoriumin kyytihevonen', hän muuttaa vähän väliä. Mitä meidän kappalaiseen tulee, niin hän on tosin kunnon mies, mutta entäs rovasti: hän on kirkossa pappi, vaan muualla Matti. Hänhän se on, joka riitelee maalaisten kanssa kuntakokouksissa, ja saatavainsa otossa on hän ahne kuin susi. Viime talvenakin, kun Muikkulan Matti oli rovastin saatavia maksamassa, niin rovasti paineli kourallaan viljoja nelikkoon, joten Matilta jäi vähän vajaaksi, vaikka hän kotona oli viljat mitannut. Kun Matti tätä nureksui, niin sanoi rovasti:
"'En suinkaan minä liikoja ota; näethän, että minulla on ruunatut mitat.'
"'Niin kyllä on, mutta rovastilla pitäisi myös oleman ruunatut kourat', vastasi Matti.
"Tämänkaltaiset jutut, kun tulevat seurakuntalaisten kuuluville, niin ne herättävät ylenkatsetta ja paheksumista. Ja muutenkin on papin virka suuren vastuun alainen, niinkuin raamattu sanoo:
"Älkäät, rakkaat veljeni, jokainen pyytäkö opettajana olla, tietäen, että me sitä suuremman tuomion saamme; sillä moninaisissa me kukin puutumme." (Jaak. 3:1.)
"Kaikki virat ovat vastuunalaiset", virkkoi äiti. "Minä ehdottelen, että Junu, sitte kun hän tulee yliopistoon, saa itse päättää, miksikä virkamieheksi hän rupeaa."
Siihen isäkin suostui.