Hän käi, päätä keikutellen, keppiänsä heilutellen, oli mielestänsä miesi, kuinka suuri — Luoja tiesi.
Ensi lukukauden oli "herrasmies" kotosalla. Aamusilla makaili hän sangen kauan. Edellä puolen päivän mittaili hän kaupungin katuja ja päivällislevon perästä kävi hän seurahuoneella kiistelemässä vanhain herrain kanssa politiikasta y.m. päivän tärkeistä kysymyksistä. Näin kului syyslukukausi.
Kevätlukukaudella matkusti herrasmies Helsinkiin, jossa hän muiden aineiden tieltä suoritti pienen jumaluusopillisen tutkinnon. Muuten sanoi hän tutkivansa filosofiaa.
Vaikka "herrasmies" oleskeli monta lukukautta Helsingissä, ei tutkintojen suorittamisesta sen valmiimpaa tullut. Sillä aikaa olivat vanhempain varat jo kuluneet loppuun, joten "herrasmiehen" itsensä täytyi lainaan turvautua; vaan nekin rahat hupenivat niinkuin siivillä pyyhkien, eikä tutkinnoista tullut sen valmiimpaa. Tämä huolestutti kovin "herrasmiehen" vanhempia.
Eräänä päivänä meni pikku-porvari kaupungin mahtavimman miehen, herra Erikssonin pakinoille, saamaan hyviä neuvoja ja — apua. Herra Eriksson nuhteli pikku-porvaria siitä, kun tämä, suomalainen mies, uskalsi mennä niin korkealle, että tahtoi pojastansa tehdä herrasmiehen ja oikein virkamiehen, joka muka muuten kuuluu yksinomaan ruotsalaisille ja virkamiehille.
"Johan minä olen sen ennenkin sanonut", virkkoi herra Eriksson, "ett'ei suomalaisten lapsista mitään virkamiestä tule, kun ei heillä raukoilla ole niin paljon varoja kuin siihen tarvitaan. Minullakin on kaksi poikaa yliopistossa. Viisi ensimäistä vuotta he tyrysivät ja viftasivat Helsingissä, toiset viisi vuotta he lukivat ja sitte suorittivat tuomarintutkinnon. Mutta missä teillä ovat sellaiset varat? Paras olisi ollut, jos olisitte laittaneet poikanne joko kauppakonttooriin tahi seminaariin, eikä Helsinkiin, jossa moni varaton suomalainen on joutunut 'hampuusiksi'."
Eräänä keväänä laittoi "herrasmies" kotiinsa hyvin kauniin kirjeen, jossa hän ilmoitti suorittaneensa tärkeät tutkinnot ja vuoden perästä olevansa valmis virkaan astumaan, pyytäen samalla matkarahoja, jotta pääsisi tulemaan kotiin. Vanhemmat uskoivat poikansa totta puhuneen ja isä otti lainaksi rahaa eräältä kaukaiselta sukulaiselta, ja lähetti pojallensa.
Matkarahat saatuansa vietti "herrasmies" iloista elämää niin kauan, kunnes rahoja piisasi. Vasta sitte, kun rahat olivat lopussa, eikä muu neuvo enää auttanut, lähti hän jalkapatikassa matkalle kotiinsa. Päivän astuttuaan yöpyi hän erääsen taloon, jossa armelias emäntä antoi hänelle illallisen — ainoan aterian, mitä hän sinä päivänä oli nauttinut.
Seuraavana päivänä saapui "herrasmies" erääsen taloon, jossa talonmiehet olivat vanhaa riihtä purkamassa. Hän pyysi ruokaa talosta, mutta sitä annettiin ainoastaan sillä ehdolla, että hän ryhtyisi työhön talonmiesten kanssa. Muutaman päivän työskenteltyään sai hän vähän rahaakin, jotta pääsi matkaansa jatkamaan.
Kotokaupunkiin päästyään oli "herrasmies" sangen kurjassa tilassa: vaatteet kuluneina ja likaisina, ei mitään matkalaukkua, eikä muita tavaroita.